YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

1.6.2017 klo 10:57
Uutinen

Suklaatehdas sai uudet omistajat

Käsintehtyä suklaata valmistava hämeenlinnalainen perheyritys Kultasuklaa Oy on saanut uudet omistajat. Iittalan Lasimäellä sijaitseva suklaayhtiö siirtyi toukokuun lopulla solmitun kaupan myötä suklaabisneksessä aloittaville myynnin- ja markkinoinnin ammattilaisille.

Uusina suklaayrittäjinä ja yhtiön osakkaina aloittavat Juri Kaskela ja Juha-Pekka Kärkkäinen. Uudet omistajat lupaavat jatkaa perheyrityksen perinnettä.

– Käsityönä valmistettavien Kultasuklaa-tuotteiden korkea laatu, herkulliset makuelämykset ja kekseliäs tuotekehitys toimivat kulmakivinä tulevaisuudessakin, tuoreet yrittäjät kertovat yhtiön tiedotteessa.

Suklaatehdas on toiminut vuodesta 1990 lähtien. Yhtiön kannattavuus on hyvä, mutta uusien omistajien on tarkoitus kirkastaa Kultasuklaan brändiä, parantaa asiakaslähtöisyyttä ja laajentaa jakeluverkostoa. Sillä on tällä hetkellä myyntiverkoston lisäksi omat myymälät tehtaan kupeessa Iittalassa sekä Helsingin Vanhassa Kauppahallissa.

Haussa oli perheyrittäjinä jatkavat ostajat

Kultasuklaa Oy:n myyjäosapuolten Tapani Korven ja Arja Vekuna-Korven tavoitteena oli löytää innovatiiviseen kehitystyöhön sitoutuvat ostajat, jotka jatkavat perheyrittämisen linjalla. Omistajanvaihdoksen jälkeen yrittäjäpariskunta tulee toimimaan kolmen kuukauden siirtymäajan uusien yrittäjien taustatukena ja neuvonantajina.

– Meillä on sellainen tunne, että juuri Juha-Pekan ja Jurin ammatillinen tausta ja osaaminen sekä aktiivinen ote vie Kultasuklaan yrityksenä seuraavalle tasolle, toteaa Tapani Korpi

– Oli ensiarvoisen tärkeää löytää jatkajiksi intohimoisesti yrittäjyyteen suhtautuvat henkilöt, jotka ammentavat perheyhtiön arvoja ja ovat samalla rohkeita sekä luovia, sanoo Arja Vekuna- Korpi.

Suklaabisnes maistuu yrittäjäkaksikolle

Uudet yrittäjät ovat molemmat 42-vuotiaita. He kokevat, että omien urasuunnitelmien kannalta nyt oli otollinen hetki lähteä suklaabisnekseen. He ovat ryhtyneet välittömästi käytännön hommiin.

– Ensimmäisenä työlistallamme on tutustua seikkaperäisesti yhtiön toimintaan Tapanin ja Arjan opastuksella. Kaikki tausta- ja hiljainen tieto mitä heillä on meille jakaa, on kullanarvoista, uudet suklaayrittäjät sanovat.

Toimitusjohtajaksi ryhtyneellä Juha-Pekka Kärkkäisellä on kaupallinen tausta. Hän on työskennellyt aiemmin urheilujärjestön sekä matkailualan, myynnin- ja asiakashallinnan johtotehtävissä.

Hän etsi pitkään sopivaa ja mielenkiintoista kaupan olevaa yritystä. Kärkkäinen kiinnostui heti kun sai kuulla, että Kultasuklaa voisi olla myynnissä.

Hallituksen puheenjohtajaksi nimitetty Juri Kaskela on tehnyt aiemman työuransa pääasiassa hotelli- ja ravintola-alalla. Hän on toiminut viime vuosina myyntityössä, myynnin ja markkinoinnin suunnittelussa, palvelumuotoilussa ja hallinnoinut digitaalisia jakelukanavia.

Kaskelaa motivoi ryhtyä suklaakauppiaaksi yrittäjyys, työllistäminen, konkreettinen tuote. Yrittäjäksi lähteminen oli luontevaa, sillä perheessä hänen isällään ja isoäidillään on yrittäjätausta.

Vakaata kasvua

Kultasuklaa tarjoaa innovatiivisia ja ylellisiä suklaatuotteita arjen ja juhlan herkutteluhetkiin. Yrityksen liikevaihto oli viime tilikaudella 1,13 miljoonaa euroa ja se on toimialallaan selvästi keskitasoa suurempi yritys. Viime tilikaudella kasvua oli 19 prosenttia ja näin ollen kasvu on ollut nopeampaa kuin toimialalla keskimäärin. Liikevoittoa yritys sai 5,9 prosenttia liikevaihdosta. Yhtiö työllistää vakituisesti 11 työntekijää.

Hämeen Yritysviestintä / JL
toimitus@hameenyrityssanomat.fi