31.3.2022 klo 10:20
Uutinen

Sulkemiskorvauksen haku lähtenyt nihkeästi käyntiin – Apua tarjolla puhelinneuvonnassa

Koronarajoitusten takia maksettavan sulkemiskorvauksen haku ei ole vielä saanut yrityksiä samalla tavalla liikkeelle kuin edellisellä hakukierroksella.

Sulkemiskorvauksen haku Valtiokonttorista alkoi tiistaina 22. maaliskuuta.

Ensimmäisen viikon aikana hakemuksia lähetettiin 744, kun sulkemiskorvauksen edellisellä kierroksella haun avausviikolla hakemuksia tuli lähes 2 300.

Tällä hakukierroksella hakemuksista on hyväksytty 96 prosenttia. Edellisellä kierroksella sulkemiskorvausta haki 5 950 yritystä. Hakemuksista hyväksyttiin tuolloin 92 prosenttia.

Apua asiakaspalvelusta

Sulkemiskorvausta voi hakea 20. huhtikuuta saakka. Hakemusten käsittelyaika on tällä hetkellä noin viikko.

Jos ennen hakemuksen täyttämistä tai täyttämisen yhteydessä ilmenee ongelmia, niin Valtiokonttorin asiakaspalveluun voi soittaa kaikissa sulkemiskorvauksen hakemiseen ja hakemuksen täyttämiseen liittyvissä kysymyksissä. Valtiokonttorin asiakaspalvelu on avoinna maanantaista perjantaihin kello 9–15 numerossa 029 550 3530.

”Kiinni muissa asioissa”

Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen arvioi, että yksi syy haun nihkeään alkuun voi olla se, että korvauksen hakua varten tulee hankkia paljon erilaisia tietoja.

– Ja nyt samaan aikaan taloushallinto on kiinni tilinpäätös- ja muissa vastaavissa asioissa, mikä saattaa hidastaa korvausten haun liikkeellelähtöä, Malinen sanoo.

Malisen mukaan yritykset ovat voineet myös jossain määrin kehittää liiketoimintamallejaan siten, että rajoituksista (ei täyssulku) huolimatta toimintaa on kyetty pitämään kohtuullisesti käynnissä.

– Lisäksi näillä yrityksillä on muita haastavampi prosessi laskea korvausten perustana oleva, rajoitusten piirissä ollut osuus liiketoiminnasta.

Malinen katsoo asiaa myös positiivisesta kulmasta.

– Itse uskon myös tällaiseen positiiviseen seikkaan: monilla yrityksillä menee yhteiskunnan aukeamisen jälkeen tällä hetkellä sen verran mukavasti, ettei yrittäjän aika ole vielä riittänyt tuen hakemiseen. Nyt vaan on muistutettava yrittäjiä siitä, että tukeen oikeutetut hakevat sitä.

Sulkemiskorvaus

Sulkemiskorvauksen tukikausi on 21.12.2021.−28.2.2022.

Sulkemiskorvauksessa ei ole rajattu yrityksen kokoa.

Tukikelpoisia ovat yritykset, joiden tilat suljettiin kokonaan tai osin tai joiden järjestämä yleisötilaisuus kiellettiin pandemian hallintaan liittyvän lain säädöksen tai viranomaismääräyksen takia.

Viranomaisen antama lievempi rajoitus tai suositus ei ole laissa tarkoitettu sulkemistoimi.

Korvauksen piiriin eivät kuulu tilaisuudet, joiden osalta koronapassin käyttö olisi sallittu. Korvauksiin oikeuttavat varsinaiset sulkemispäivät tukikaudelta.

Toimitus
Toimitus