Sulkemiskorvausta on haettu selvästi edelliskierrosta vähemmän. Kuva: Valtiokonttori
20.4.2022 klo 06:55
Uutinen

Sulkemiskorvauksen hakuaika päättyy – Hakijamäärä laskenut roimasti edellisestä kierroksesta

Sulkemiskorvauksen haku päättyy keskiviikkona 20.4.

Sulkemiskorvauksen toisella hakukierroksella hakijoita on tähän mennessä ollut vain noin kolmannes ensimmäisen hakukierroksen määristä. Tiistaihin puoleenpäivään mennessä hakemuksia oli tullut Valtiokonttoriin 2 009. Päätöksen oli ehtinyt saada 1 437 yritystä, ja sulkemiskorvausta oli myönnetty hieman alle 27,5 miljoonan euron edestä.

Sulkemiskorvauksen ensimmäisellä hakukierroksella hakemuksia tuli yhteensä hieman alle 6 000, ja korvauksia myönnettiin yhteensä runsaat 98 miljoonaa.

Sulkemiskorvausta voi hakea, jos yrityksen toimitiloja suljettiin tai aukioloaikoja rajoitettiin koronapandemian hallintaan liittyvän säädöksen tai viranomaisen määräyksen perusteella 21.12.2021–28.2.2022 välisenä aikana.

Myös tuolla aikavälillä rajoitusten vuoksi peruuntuneista yleisötapahtumista voi hakea sulkemiskorvausta. Peruuntuneiden tapahtumien osalta sulkemiskorvaus koskee tapahtuman pääjärjestäjän suunnitteluun ja järjestämiseen liittyviä kuluja lokakuun alun 2021 ja helmikuun lopun 2022 välillä. 

Sulkemiskorvaushakemusten on oltava perillä keskiviikkona 20. huhtikuuta viimeistään kello 16.15 lähetystavasta riippumatta eli niin sähköisesti kuin perinteisellä postilla lähetettyjen hakemusten on oltava tuolloin perillä. Viimeisen hakupäivän postileima ei riitä.