25.5.2020 klo 22:43
Uutinen

Suomalainen tykkää tinkaamisesta

Kevät ja kesä ovat autokuumeen sesonkeja. Koronan takia hiljaisena käynyt kauppa antaa mahdollisuuksia koville tinkaajille. Hämäläisiä ei ole perinteisesti pidetty tinkimiskulttuurin kannattajina. Tuore tutkimus autokaupasta sanoo toista.

Kamuxin teettämässä Suomalaiset autokaupoilla -tutkimuksessa kysyttiin, kumpaa suositaan autokaupoilla: tinkimistä vai kiinteää hintaa. 65 prosenttia suomalaisista haluaa mahdollisuuden tinkiä autokaupoilla ja 20 prosenttia pitää kiinteää hintaa parempana. Loput 15 prosenttia ei ottanut kantaa aiheeseen.

– Tulos tavallaan yllättää ja toisaalta taas ei. Autokaupassa on tinkiminen ollut perinteisesti osa kaupantekokulttuuria. Autokauppaan Suomessa liittyy usein myös vaihtoauto, joten on aika luontevaa, että asiakkaan kanssa käydään keskustelua hinnasta tai tarkemmin sanoen välirahan suuruudesta. Kaupan hierominen voi olla joillekin myös viihdyttävä tapahtuma, Kamuxin maajohtaja Tommi Iiskonmäki kertoo.

Kaikki ei koe tinkimistä omakseen.

Kaikki eivät jaksa tai halua käyttää aikaa hintakeskusteluihin. Viime aikoina autokauppaan on rantautunut kiinteä hinnoittelu. Kuluttaja saa alleen uuden menopelin kiinteällä kuukausikululla.

– Jos ei tunne tinkimistä omakseen ja haluaa tehdä nopeita päätöksiä, niin se kannattaa kertoa ihan suoraan kaupantekotilanteessa, Iiskonmäki vinkkaa.

Naiset ja miehet täydellisen yksituumaisia

Tutkimuksen mukaan naiset ja miehet ovat täysin yksimielisiä tinkimisestä, sillä kummassakin ryhmässä tinkimismahdollisuutta pitää hyvänä 65 prosenttia vastaajista.

Kaikista ikäluokista hiljattain ajokortin saaneet eli 18-24-vuotiaat ovat eniten tinkimismahdollisuuden kannalla.

Jopa 75 prosenttia nuorimmasta autolijaikäpolvesta pitää tinkimismahdollisuutta hyvänä. Siihen varmasti vaikuttaa se, että ollaan hankkimassa ensimmäistä autoa ja käytössä on rajallinen määrä rahaa, Iiskonmäki pohtii.

Jos autoa ostaessasi saisit valita, kumman ottaisit: tinkimismahdollisuuden vai kiinteän hinnan, jossa ei ole neuvotteluvaraa?

Suomalaiset autokaupoilla -kyselytutkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 28.1.-2.2.2020 Kamuxin toimeksiannosta. Online-tutkimukseen M3 Paneelissa vastasi 1 000 ajokortinomistajaa, jotka ovat iältään 18‒70-vuotiaita. Otos on kansallisesti edustava sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan.