Emmi Lehtomaa.
16.5.2023 klo 12:45
Uutinen

Suomalaisen vaikuttajamarkkinointialan edelläkävijälle tunnustusta – Fament Oy:n Emmi Lehtomaa on vuoden 2023 helsinkiläinen nuori yrittäjä

Helsingin Yrittäjät jakaa vuosittain alueellisen tunnustuksen menestyksekkäästä nuoresta yrittäjyydestä. Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä 2023 -palkinnon voittajaksi valittiin vaikuttajien managerointiin erikoistuneen Fament Oy:n perustaja Emmi Lehtomaa. Palkinto jaettiin 16.5.2023 Helsingin Yrittäjien Yritystä Stadiin -tapahtumassa Bio Rexissä.

Emmi Lehtomaan, 36, vuonna 2019 perustama Fament Oy tarjoaa managerointipalvelua tunnetuille sosiaalisen median vaikuttajille ja mediapersoonille. Manageroinnilla autetaan vaikuttajia kasvattamaan oman henkilöbrändin ympärille menestyvää liiketoimintaa ja löytämään sopivia yhteistyötahoja. Yritys vastaa edustuksessaan olevien henkilöiden medianäkyvyydestä. Liiketoimintaan kuuluu lisäksi esimerkiksi podcastien konseptointia ja tuotantoja sekä tv-töitä.

Lehtomaa on toiminut sosiaalisen median ja vaikuttajamarkkinoinnin parissa vuosia. Työskennelleessään alan palkkatöissä hän tunnisti uudenlaisia mahdollisuuksia, joihin Suomessa kukaan ei ollut vielä tarttunut. Vuonna 2019 hän siirtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi tavoitteenaan luoda Suomen paras managerointitoimisto.

Fament Oy:lle työ sosiaalisen median parissa tarkoittaa tarvetta jatkuvalle kehittymiselle. Lehtomaa tiimeineen pyrkii jatkuvasti tunnistamaan uusia sosiaalisen median ja vaikuttajamarkkinoinnin ilmiöitä ja näin kehittämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia asiakkailleen.

Lehtomaan yritys on tunnettu siitä, että sen manageroitavaksi on haastava päästä. Asiakkaiden suuren määrän sijasta yritys panostaa harvoille tarjottavaan laadukkaaseen ja laajaan managerointipalveluun. Tämä valinta tuottaa Lehtomaan mukaan merkittäviä tuloksia manageroitaville ja näkyy erityisen korkeana asiakastyytyväisyytenä.

– Koen, että Famentin todellinen kasvu on vasta nyt alkamassa, vaikka jokainen vuosi on ollut meillä yrityksen koon tuplaamista, Lehtomaa kertoo.

Yrittäjyydessä Lehtomaalle on tärkeää mahdollisuus luoda työpaikkoja, erityisesti alan kokemusta kaipaaville nuorille. Aluksi yritys työllisti freelancereita, mutta nyt palkkalistoilla on jo neljä työntekijää.

– Tulevaisuudelta toivon, että onnistun luomaan paljon hyviä työpaikkoja Suomeen. Haluan rakentaa kannustavan työympäristön, jossa ihmisillä on oikeasti mahdollisuus kehittyä ja tehdä mielenkiintoisia töitä, Lehtomaa kertoo.

Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä -palkinto

Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä -palkinto on alle 36-vuotiaalle yrittäjälle myönnettävä tunnustus yrittämisestä. Kilpailun voittajan valinnassa otetaan huomioon erityiset ansiot yrittäjyydessä toimialaan, innovatiivisuuteen tai yrittäjäasenteeseen liittyen. Yrittäjän perustama yritys on toiminut vähintään kolme vuotta kilpailuvuoteen (2023) mennessä. Yrittäjä voi olla myös yrityksen nuori jatkaja, joka on omistajan- tai sukupolvenvaihdoksen jälkeen johtanut yritystään menestyksellisesti vähintään kolme vuotta kilpailuvuoteen mennessä.

Vuoden helsinkiläinen nuori yrittäjä 2023 -palkittavan valinnasta vastasi raati, johon kuuluivat Maria Korpisalo, Business Helsinki, Ulla Vehkaperä, Metropolia, Kim Qvick, Helsingin Uutiset, Kiia Riuttula, Helsingin Yrittäjien nuoret yrittäjät ja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät.

Raati arvosti Fament Oy:n vahvaa, tasaista kasvua haastavina kriisivuosina. Yritys on Suomessa nuoren ja jatkuvasti kehittyvän alan edelläkävijä. Yrityksen talous on myös hyvässä kunnossa.

– Emmi Lehtomaa on onnistunut määrätietoisesti kasvattamaan yritystään aikana, jolloin koko maailmaa ovat ravisuttaneet erilaiset kriisit, raatia johtanut Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala kertoo.

– Yritys on suomalaisen vaikuttajamarkkinointialan edelläkävijä. Se on menestynyt nuorella ja kehittyvällä alalla tekemällä rohkeita rajauksia ja tarttumalla ajan ilmiöihin, Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen lisää.

Helsingin alueellinen voittaja jatkaa edustamista valtakunnalliseen Vuoden nuori yrittäjä -kilpailuun, jonka voittaja ratkotaan Suomen Yrittäjien Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä 6.–7.10.2023 Porissa.

Fament Oy

  • Perustettu vuonna 2019
  • Perustaja: Emmi Lehtomaa, 36 vuotta
  • Yrityksen henkilömäärä: 4 (2023)
  • Lisätietoja yrityksestä: fament.fi

Lisätietoja:
Tiina Oksala, toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät, p. 040 548 1104, tiina.oksala@yrittajat.fi
Emmi Lehtomaa, toimitusjohtaja, Fament Oy, p. 050 337 3623, emmi@fament.fi

KUVA Riku Niemi