27.12.2017 klo 16:24
Uutinen

Suomen markkina-arvo kasvaa Kiinassa kohisten: Tämä mies julistaa joulupukin ilosanomaa

Joulun markkina-arvo Kiinassa on kasvanut miljardeihin euroihin. Jouluvillitys ja kiinnostus Pohjoismaita kohtaan sataa myös Suomen kassaan. Suomalainen Jack Ilmonen on yksi suomalaisen joulupukin mainosmiehistä.

Joulua vietetään Kiinassa vuosi vuodelta yhä näyttävämmin. Perheillä on enemmän rahaa käytössään ja tavallisetkin kiinalaiset ovat valmiita sijoittamaan aikaa ja rahaa joulun viettoon.

Suomalainen Jack Ilmonen auttaa kiinalaista kiinteistömogulia perustamaan tunnetun tanskalaisen lastenkirjailijan HC Andersenin nimeä kantavia teemapuistoja Kiinaan.

– Kyseinen sijoittaja on yksi Kiinan suurimmista yksityisistä kiinteistöalan ja johtavien kauppakeskuksen omistajista. Hän on hankkinut itselleen oikeudet HC Andersen -puistoihin Kiinassa, Ilmonen kertoo.

Yrittäjäsanomat tapasin Ilmosen aikaisemmin tänä vuonna. Hän työskentelee konsulttina.

Miljardien dollarien bisnes

Skandinaavisuus on Ilmosen mukaan kovassa huudossa Kiinassa. Teemapuistoihin suunnitellaan skandinaavista ohjelmistoa ja samalla etsitään yhteistyökumppaneita kaikista Pohjoismaista. Yhteistyö sisältää myös kulttuurivaihtoa.

Jouluna merkittävässä roolissa oli suomalainen joulupukkitarina. Ilmonen sai itse kunnian toimia joulupukin roolissa.

– Esiinnyin tuhansille ihmisille. Tapahtumassa laulettiin perinteisiä joululauluja, kerrottiin jännittäviä joulutarinoita Korvatunturilta ja ihmeteltiin porojen lentotaitoja ja joulupukin korkeaa ikää, Ilmonen kertoo.

Ilmonen opetti kiinalaislapsille, että joulupukki on kotoisin Korvatunturilta Suomesta.

– Joulu on miljardien dollarien liiketoimintaa Kiinassa. Siksi aiomme panostaa siihen vielä enemmän ensi vuoden aikana luomalla kauppakeskuksille ja hotelleille valmiita joulukonsepteja. Tavoitteena on olla Kiinan johtava joulukonsepti aidolla suomalaisella joulupukilla, Ilmonen jatkaa.

Kuva: Jack Ilmonen

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi