14.12.2018 klo 16:45
Uutinen

Suomen Yrittäjät: Konkurssin tehneen paluuta yrittäjäksi kannattaa helpottaa 

Suomen Yrittäjät esittää, että konkurssin tehneen paluuta takaisin yrittäjäksi tulisi helpottaa. Konkurssin 20 vuotta sitten kokenut ex-yrittäjä toivoo, että ammattitaitoinen yrittäjä saisi toisenkin mahdollisuuden liiketoiminnan pyörittämiseen.

– Konkurssin tehneen uuden yrityksen perustamiselle on lainsäädännössä ja käytännöissä useita esteitä. Niitä kannattaa purkaa, sillä konkurssi jos mikä opettaa yrittämään, lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Hämeenlinnalainen Yrjö Reinikainen, 72, koki konkurssin parikymmentä vuotta sitten. Seuraamukset konkurssista hänen kohdallaan olivat niin isot, ettei hän pystynyt jatkamaan yrittäjänä sen jälkeen.

– Toivon, että Suomessakin olisi yrittäjän mahdollista aloittaa uudelleen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tilanteen voi nollata ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Suomessa ulosotto voi kestää jopa 15 vuotta, joka on pitkä aika viisikymppiselle konkurssin tehneelle.

Reinikaisen mukaan moni yrittäjä menettää konkurssissa kaiken, yrityksen omaisuuden lisäksi koko perheen omaisuus voi mennä ulosottoon.

– Toivoisi, että tässä asiassa oltaisiin avomielisempiä. Olisi hyvä lähtötilanne uuteen, ettei kaikki olisi menetetty.

Konkurssi vaikuttaa aina yrittäjän lisäksi moniin muihin ihmisiin.

– Työntekijöidenkin kannalta olisi tärkeätä, jos uuden yrityksen käynnistämistä voisi helpottaa, Reinikainen sanoo.

Reinikainen työllistyi konkurssin jälkeen vaimonsa Marja Reinikaisen yritykseen, City Plus Oy:öön. Hän toimii yrityksessä tuotepäällikkönä. City Plus myy muun muassa tietotekniikkaa ja audiovisuaalisia tuotteita verkkokaupassa.

2000 yritystä vuodessa konkurssiin

Vuosittain 2000 yritystä päätyy konkurssiin ja yli 400 hakee yrityssaneeraukseen. Suomen Yrittäjät korostaa, että konkurssin kokeneen yrittäjän tulisi päästä nopeasti uudelleen toimijaksi.

– Jos yrittäjä epäonnistuu, on sekä inhimillisesti oikeudenmukaista että yhteiskunnan kannalta tarkoituksenmukaista saada hänet nopeasti takaisin aktiiviseksi toimijaksi. Myös velkojien intressit on samalla huomioitava, Tiina Toivonen sanoo.

Suomen Yrittäjät julkisti perjantaina esityksensä asian korjaamiseksi Yrittäjän uusi mahdollisuus -asiakirjassa.

Suomen Yrittäjien mukaan yksi keino helpottaa paluuta yrittäjäksi on arvioida luvansaannin edellytyksiä uudelleen.

– Osa elinkeinoista edellyttää luvan saamista tai ilmoituksen tekemistä viranomaiselle. Vaaditut edellytykset voivat kuitenkin estää yritystoiminnan perustamisen, jos henkilö on ollut konkurssissa tai hänellä on maksamattomia velkoja ulosotossa. On perusteltua arvioida näitä luvansaamisen edellytyksiä uudelleen, Tiina Toivonen sanoo.

Maksuhäiriömerkinnät pois nopeammin

Suomen Yrittäjät esittää, että yrittäjien ja yritysten maksuhäiriömerkintöjen voimassaolonajan lyhentämistä selvitetään. Jos velka on maksettu kokonaan tai sen peruste on lakannut olemasta, tulee merkintä poistaa rekisteristä nykyistä nopeammin.

– Nyt aikaa voi mennä jopa kaksi vuotta. Se on pitkä aika odottaa yrityksen perustamista, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Konkurssin tehneelle oikeus peruspalveluihin

Lisäksi Suomen Yrittäjien mukaan pitää selvittää mahdollisuus säätää aloittavalle yrittäjälle lailla oikeus saada peruspalveluja, kuten pankki- ja vakuutuspalveluja sekä tietoliikennepalvelut, joita tarvitaan elinkeinon harjoittamiseen.

– Nyt tämä ei ole aina mahdollista, jos henkilöllä on maksuhäiriömerkintöjä. Ilman näitä perusasioita yrityksen perustaminen on hyvin hankalaa, Toivonen toteaa.

Helpommin velkajärjestelyyn

Toista kertaa yrittävät menestyvät paremmin, pysyvät toiminnassa keskimäärin pidempään, kasvavat nopeammin ja työllistävät useampia työntekijöitä kuin uudet yritykset. Uusi alku saattaa mahdollistua, jos yrittäjä pääsee velkajärjestelyyn. Velkajärjestelyn aloittamiselle on kuitenkin asetettu tiettyjä edellytyksiä ja esteitä, eikä konkurssin tehnyt yrittäjä pääse velkajärjestelyyn automaattisesti. On perusteltua selvittää, voidaanko epäonnistuneiden yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn helpottaa.

– On arvioita, voidaanko yrittäjien osalta luopua edellyttämästä 18 kuukauden työttömyyttä ennen velkajärjestelyn mahdollisuutta. Puolitoista vuotta on pitkä aika odottaa uuden yrityksen perustamista, Toivonen sanoo.

Esitys yrittäjien talousvaikeuksiin joutuneen yrittäjän uuden alun helpottamisesta osa Suomi 2025 -kirjoitussarjaa, jossa Suomen Yrittäjät esittää tavoitteita tulevalle hallituskaudelle.

Tiina Rantakoski

tiina.rantakoski(at)yrittajat.fi