5.6.2018 klo 19:54
Uutinen

Suomen Yrittäjät perusti kasvuyrittäjien verkoston – sali tupaten täynnä

Kasvuyrittäjäverkosto innostaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä kohti kannattavaa kasvua. Verkostolla on työlistallaan muun muassa enkelisijoittajat ja ”pk-yrityksestä listayhtiöksi” -pörssihanke.

Kasvuyrittäjäverkosto järjesti ensimmäisen tapahtumansa tiistaina Pörssitalolla Nasdaq Helsingin tiloissa. Sali oli täynnä kasvuyrittäjien verkostosta kiinnostuneita.

Kymmeniä halukkaita enemmänkin olisi ilmoittautunut mukaan, mutta he eivät valitettavasti mahtuneet saliin.

Tilaisuuden teemana oli Into, raha ja liiketoimintaosaaminen. Tilaisuudessa jaettiin kokemuksia ja tietoa yritysten kasvusta ja kasvun rahoituksesta.

– Perustimme kasvuyrittäjäverkoston, koska työpaikat syntyvät yrittäjävetoisiin pk-yrityksiin ja suomalaiset startup-yritykset ovat Euroopan houkuttelevimpia, sanoo kasvuyrittäjäverkoston puheenjohtaja Petri Roininen.

– Suomen Yrittäjien 115 000 jäsenyritystä edustaa merkittävää kasvupotentiaalia koko kansantalouden kannalta, Roininen kertoo.

Enkelisijoittajia ja pörssisuunnitelmia

Kasvuyrittäjäverkostolla on työlistallaan useita hankkeita, muun muassa enkelisijoittajat ja ”pk-yrityksestä listayhtiöksi” -pörssihanke.

– Kasvu ei kuitenkaan ole mikään itsetarkoitus, kasvun pitää olla kannattavaa, Roininen muistuttaa.

– Mikään taho ei ole ottanut roolia kasvavien yritysten edunvalvojana. Suomen Yrittäjät vastaa tähän tarpeeseen tuomalla moninaisen joukon kasvua hakevia yrityksiä yhteen, kuulemalla heitä ja heidän tarpeitaan sekä viemällä tämän viestin päättäjille, Roininen sanoo.

– Ja miksi olemme tänään täällä pörssissä? Tässä on symboliikkaa: Pörssin perustivat vuonna 1912 yrittäjät Viktor Ek ja Julius Tallberg, heitä tosin kutsuttiin silloin liikemiehiksi, Roininen kertoi.

Konto Oy voitti Maaseudun kasvupolun

Suomen Yrittäjien kasvuyrittäjäverkoston avaustilaisuudessa Helsingissä jaettiin palkinto ansioituneelle kasvuyritykselle. Maaseudun kasvupolun voittajaksi valikoitui akustiikkalevyjä valmistava Konto Oy Karvialta. Tuomaristo vakuuttui yrityksen kasvusuunnitelmasta ja -potentiaalista.

– Konto on hyvä esimerkki perinteisten raaka-aineiden ajattelemisesta uudella tavalla. Yrittäjän innovaatiosta syntyi tuote, jolle nykyaika luo kysyntää. Akustiikan merkitys korostuu esimerkiksi monitilatoimistoissa. Kontolla on tarjota tähän tyylikäs ja ekologinen ratkaisu, sanoo tuomariston puheenjohtaja Susanna Kallama.

– Tuotteet valmistuvat maaseudulla, mutta verkkokauppa on jokaisen ulottuvilla. Uskomme, että yrityksellä on mainiot edellytykset kasvuun, Kallama kehuu.

Kunniamaininnan sai lohtajalainen kasvipohjaisten elintarviketuotteiden startup yritys Mö Foods, jonka ennakkoluuloton tuotekehitys ja markkinointi tekivät tuomaristoon vaikutuksen.

Tänä vuonna Maaseudun Kasvupolku® -sparrauksiin haki mukaan yli 50 yritystä, joista tuomaristo valitsi mukaan 15 potentiaalisinta kasvajaa. Prosessin aikana mukaan valitut yritykset saivat sparrausta liiketoiminnan kehittämisen asiantuntijoilta.

Maaseudun Kasvupolku® on osa Suomen suurinta kasvuhaluisten yritysten sparrausprosessia, Kasvu Openia. Molemmat yritykset jatkavat Kasvu Open kilpailun valtakunnalliseen finaaliin.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi