7.9.2018 klo 10:48
Uutinen

Taksien määrä räjähti uudistuksen jälkeen

Heinä–elokuussa Trafi vastaanotti lähes 3000 taksilupahakemusta, kertoo Moottori-lehti. Taksien määrä lisääntymässä.

Heinäkuun alussa voimaan tullut uusi laki helpottaa uusien yrittäjien alalle tuloa huomattavasti ja taksien määrä kasvaa. Laki myös vapautti toimintaa ja kevensi taksialaa sitoneita määräyksiä. Hinnoittelu on vapautunut ja taksamittaria tai perinteistä taksikylttiä ole pakko enää käyttää.

Moottori-lehden mukaan uusia taksiliikennelupahakemuksia saapui Trafiin yli 1100 kappaletta järjestelmän oltua auki vasta vajaat kaksi vuorokautta. Heinä–elokuussa hakemuksia tuli yhteensä 2800 kpl.

Lakimuutoksen jälkeen myönnetyt luvat keskittyvät Moottori-lehden mukaan erittäin voimakkaasti pääkaupunkiseudulle eli Helsinkiin, Espooseen ja Vantaalle.

Ennen heinäkuun alussa voimaan tullutta muutosta Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla oli yhteensä reilut 2100 taksiautoa ja merkittävästi vähemmän taksiyrittäjiä. Kuukausi uudistuksen jälkeen taksiliikennelupia oli haettu näille paikkakunnille liki 1000 kappaletta, ja myönnettykin lähes 500.

Muualla maassa sen sijaan, varsinkin pienillä paikkakunnilla taksien määrä on pieni ja taksiyrittäjistä on paikoittain jopa pulaa.

Ainakaan toistaiseksi Trafissa ei ole havaittu tavanomaisesta poikkeavaa valitusten määrää esimerkiksi taksien hinnoista tai muusta uudistukseen liittyvästä.

toimitus(at)yrittajat.fi