18.9.2018 klo 10:48
Uutinen

Tällaisia ovat uudet eurosetelit

Uudet 100 ja 200 euron setelit otetaan käyttöön ensi toukokuussa.

Euroopan keskuspankki (EKP) on julkistanut uudet 100 ja 200 euron setelit. Ne otetaan käyttöön 28.5.2019. Uusien setelien myötä koko toinen eurosetelisarja (ns. Europa-sarja) on valmis, sillä sarjan muut setelit – 5, 10, 20 ja 50 € – ovat jo käytössä.

Uusissa 100 ja 200 euron seteleissä on aivan uudenlaisia turvatekijöitä. Ne on helppo tarkastaa jo aiemmista seteleistä tutulla tunnustele–katso–kallistele-menetelmällä.

Hopeanhohtoisen nauhan yläosassa on uutena tekijänä satelliittihologrammi, jossa pienet euron tunnukset kiertävät numeroa. Ne näkyvät selvemmin, kun valo kohdistuu niihin suoraan. Nauhassa näkyvät myös Europa-neidon kasvot, hallitseva arkkitehtoninen kuva-aihe ja suurikokoinen euron tunnus. Lisäksi muista toisen sarjan seteleistä tuttua hohtavanvihreää numeroa on uudistettu: 100 ja 200 euron seteleissä numeron sisällä näkyy myös euron tunnuksia.

Uudet 100 ja 200 euron setelit ovat myös aiempaa kapeampia. Ne ovat saman levyisiä kuin 50 euron seteli, joten niitä on helpompi käsitellä laitteilla ja ne mahtuvat myös paremmin lompakkoon. Näin setelit myös kuluvat vähemmän ja kestävät käytössä kauemmin. Setelien pituus ei ole muuttunut – setelit ovat sitä pidempiä mitä suurempia ne ovat arvoltaan.

Eurojärjestelmä (EKP ja euroalueen 19 kansallista keskuspankkia) auttaa setelinkäsittelylaitteiden ja aitouden tarkastuslaitteiden valmistajia ja omistajia valmistautumaan uusien setelien käyttöönottoon. Se tarjoaa muun muassa mahdollisuuden testata laitteita ja julkaisee luetteloa toisen sarjan eurosetelien käsittelytestit läpäisseistä setelinkäsittelylaitteista.

”Väärennökset löytyvät Suomessa nopeasti”

Suomen Pankin mukaan Suomessa setelien kierrosta löydettiin vuoden 2018 ensimmäisen puoliskon aikana 341 euroseteliväärennöstä.

– Väärennökset löytyvät Suomessa nopeasti, ja ne poistetaan kierrosta käytössä olevien tunnistuslaitteiden sekä ihmisten valppauden ansiosta, totesi seteliasiantuntija Olli Vehmas Suomen Pankista heinäkuussa.

Alkuvuonna 2018 Suomessa kierrossa olleiden setelien joukosta löydettiin eniten 50 euron väärennöksiä; niitä oli yhteensä 158. Seuraavaksi eniten oli 20 euron väärennöksiä (98) ja 100 euron väärennöksiä (35).

– On erittäin epätodennäköistä, että omalle kohdalle osuu Suomessa väärennetty seteli. Väärennösten saaminen pankkiautomaateista on periaatteessa mahdotonta, Vehmas sanoi.

toimitus (at) yrittajat.fi

Kuvat: EKP