YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Talouden sopeutus vaatii rakennemuutosta – ei näennäissäästöjä
Vantaan Yrittäjien kannanotto kevätkokous 28.4.2026
Vantaan talous on kuralla. Selitykseksi kerrotaan laskevat verotuotot ja ennätystasolla oleva työttömyys yhdistettynä lentoliikenteen hitaaseen palautumiseen ja rakentamisen ahdinkoon. Vaikeuskerrointa nostaa se, että väestön kasvusta huolimatta verokertymä ei kasva. Tämä on vakava varoitussignaali: kasvava kaupunki, joka ei saa kasvusta taloudellista hyötyä, tekee jotakin rakenteellisesti väärin.
Kaupunginjohtajan väläyttämä valtuustosopimuksen repiminen mahdollistaisi verojen korotukset sekä henkilöstövähennykset. Kun asukasmäärän kasvaessa verokertymä ei ole kasvanut, on helppo todeta, ettei veroruuvin kiristäminen ole oikea eikä oikeudenmukainen ratkaisu. Ensisijaisesti on arvioitava kustannuksia ja sitä, miten kaupunki toimii. Kun säästöjä ja tuottoja tarvitaan yhteensä vähintään 80 miljoonan euron edestä, ovat linjaukset väistämättä kivuliaita. Näpertely ei riitä.
Talouden sopeuttamisessa katse on suunnattava rakenteisiin, ei yksittäisiin helppoihin ratkaisuihin. Kaupungin koko palvelurakenne on perattava ennakkoluulottomasti. On kysyttävä, mitä palveluja kaupungin on välttämätöntä tuottaa itse ja missä kohdin paikallista yrittäjyyttä voidaan hyödyntää nykyistä enemmän. Kaiken tekeminen omana toimintana ei ole automaattisesti tehokasta eikä taloudellisesti järkevää.
Vantaa tarvitsee rohkeampaa ja aidompaa yhteistyötä paikallisten yrittäjien kanssa. Kaupungissa on runsaasti osaamista, ketteryyttä ja palvelukehityskykyä, jota ei hyödynnetä täysimääräisesti. Kun yrittäjät otetaan mukaan jo suunnitteluvaiheessa, voidaan löytää ratkaisuja, jotka parantavat palvelutasoa, lisäävät elinvoimaa ja tukevat kaupungin taloutta. Yrittäjät eivät ole kustannuserä vaan keskeinen voimavara – erityisesti tilanteessa, jossa jokainen työpaikka ja veroeuro on merkityksellinen.
Sopeutustoimia ei kuitenkaan pidä tehdä tavalla, joka heikentää juuri niitä toimintoja, joista elinvoima ja tulevat verotulot syntyvät. Näennäissäästöt tulevat kalliiksi. Tätä on nyt nähtävissä, kun kaupunki on luopumassa maksuttomasta tunnin asiointipysäköinnistä.
Keskustojen elinvoimasta puhutaan paljon, erityisesti kivijalkakauppojen saavutettavuuden osalta. Maksullinen lyhytpysäköinti on tämän tavoitteen kanssa ristiriidassa. Saavutettavuus ei parane, jos lyhyestäkin pysäköinnistä tehdään maksullista, vaan riskinä on asiakasvirtojen siirtyminen kokonaan pois keskustasta.
Erityisesti Tikkurilan keskustan osalta päätös on surkea. Ratikkatyömaan ja Tikkuraitin remonttien vuoksi valmiiksi henkitoreissaan kituvien kivijalkayritysten asemaa huononnetaan entisestään. Kivijalkakaupat ja kaupunkikeskustat kilpailevat asiakasvirroista kauppakeskusten kanssa. Kauppakeskus Jumbossa on yhteensä yli 5 500 ilmaista pysäköintipaikkaa ja muun muassa Myyrmannissa tuhatkunta maksutonta kahden tunnin parkkipaikkaa. Molemmissa ymmärretään, mitä merkitystä maksuttomalla pysäköinnillä on. Usein pieneuut asiat ratkaisevat sen, mihin ostosmatka suuntautuu.
Mikäli yritysten toimintaedellytyksiä ja kykyä työllistää ja luoda verotuloja halutaan aidosti parantaa, on tehtävä selvitys pysäköinnin maksullisuuden vaikutuksista. On arvioitava myös vaihtoehto, jossa kaikki Vantaan maksulliset julkiset pysäköintitilat muutettaisiin maksuttomiksi. Selvityksen perusteella olisi mahdollista tarkastella, voisiko maksuton pysäköinti olla Vantaalle todellinen kilpailutekijä pääkaupunkiseudulla. Helsinki on tehnyt autoilun ja pysäköinnin vaikeaksi – voisiko Vantaa hyötyä tilanteesta? Samoja virheitä ei kannata toistaa.
Pysäköintimaksujen korotusten avulla kertyvä lisätulo on 650 000 euroa. Kokonaisuuden kannalta summa on pieni, mutta vaikutukset yritystoimintaan, elinvoimaan ja veropohjaan voivat olla merkittäviä. Päätöksenteossa tulisi huomioida kokonaisvaikutukset eikä tyytyä lyhytnäköisiin, helpolta vaikuttaviin ratkaisuihin, jotka voivat osassa kaupunkia olla jopa tuhoisia.
Lisätietoja
Esa Mänttäri
toimitusjohtaja
esa.manttari@yrittajat.fi
0400 557411