Tapahtuma, jota emme toivo kenellekään

Talvi 2021–2022 tullaan muistamaan runsaslumisena. Yrittäjä Hannu Katajistolle (Pärnävaaran Loma) runsaslumisuus kävi melkein kohtalokkaaksi.

Eräänä helmikuun päivänä yrittäjä oli kehitellyt omasta mielestään oikein hyvän lumenpudotuslaitteen, tasoleikkurin, jota käytetään räystään alapuolelta. Vastaavantyyppisiä̈ laitteita myydään myös rakennus- ja rautakaupoissa. Hannu oli maininnut vaimolleen, että̈ käy pudottamassa lumia pienemmän mökin katolta ja testaamassa laitetta. Vaimonsa oli Teams-kokouksessa, kuten lehtorit usein näinä aikoina. Niinpä Hannu lähti pienemmälle mökille ja alkoi testata lumenpudotuslaitetta, se toimi oikein mainiosti. Suuri osa lunta saatiin pudotettua paksusta lumikerroksesta noin kahdessakymmenessä minuutissa. Toki lumet oli myöhemmin kuormattava huvilan sivuilta pois koneellisesti.

Tästä vaivattomuudesta innostuneena Hannu päätti käydä keventämässä myös toisen huvilan lumikuormaa, kun sinne oli tulossa lähiaikoina asiakkaita. Mökkitie huvilalle oli auraamaton, mutta ei haittaa, kyllä̈ nelivetoautolla pääsee! Vain eipä päässytkään. Tästä oppineena Hannu ajoi toiselle huvilalle auraamattomia teitä pitkin. Tässä vaiheessa kukaan ei tiennyt missä̈ yrittäjä oikein on. Toisen huvilan lumenpudotus itsessään sujui alkuun oikein hyvin. Lumien alaosat saatiin pudotettua katoista nopeasti. 

Hannu oli sisääntulokuistista poispäin, kun yhtäkkiä kuului humahdus. Hän sai valtavan voimakkaan iskun selkäänsä ja kaikki pimeni. Aurinkovoimalan kerääjien kaikki lumet tulivat kerralla alas. Hannu tajusi olevan lumen sisällä erittäin tiukasti, kädet ja pää eivät liikkuneet mihinkään. Hengittäminen oli tosi vaikeaa ja hän tajusi, että̈ ilma loppuu kohta.  Hannu pystyi kuitenkin liikuttamaan jalkojaan, koska ne eivät olleet lumen alla. Tämän jälkeen Hannu havaitsi hieman valoa vasemman silmän puolelta, joten hän oletti, että̈ ilmaakin voi tulla jonkin verran. Hannu keskittyi hengittämiseen erittäin rauhallisesti ja vain siihen. Ajatus, että kukaan ei nyt tiedä missä hän on ja tässä olisi ollut Hannun loppu, iski hänen tajuntaansa. Paniikki, kuolemanpelko, kaiken loppu yritti vallata hänen ajatuksensa. Ilmeisen ylivoimaisista haasteista huolimatta Hannu kuitenkin tajusi, ettei voi joutua paniikkiin vaan on keskityttävä hengittämiseen ja vain hengittämiseen. Ajatukset kuitenkin pyörivät ylikierroksilla. Elämän tapahtumat ja kaikki läheiset kulkivat kuvanauhana silmissä, vaikka tarkoitus oli ajatella, että voiko tästä mitenkään selvitä. On vain keskityttävä̈ hengittämiseen, hän mietti.

Rintataskussa olevasta puhelimesta ei ole avuksi, kun pää ja kädet on lähes metrisen lumikasan alla. On kuin olisi valettuna lumiseen muottiin. Ajantaju oli mennyt sekaisin, tämän hän pystyi myös jälkeenpäin toteamaan. Hengittäminen rauhallisesti ja keskittyneesti toimi. Hannu ei menettänyt tajuntaansa ja tästä hän rauhoittui hieman. Tukehtumiskuolemaa ei tulisi, vaan todennäköisesti kuolema tapahtuisi hypotermian kourissa. Yllättäen hän huomasi, että saa liikutettua vasemman käden kahta sormea, sitten kaikkia sormia. Hannu keskittyi hengittämiseen. Jonkin ajan kuluttua hän sai vasemman käden kyynärpäätä työnnettyä taaksepäin, ja jotain siirtyi selän takaa pois.  

Hannu oli rukoillut tyttärensä puolesta, kun hän oli Meilahden teho-osastolla. Rukouksiin vastattiin, ja osaava henkilökunta sai hänet pelastettua. Nyt Hannun tilanne oli kuitenkin itse aiheutettu tyhmyys ja lumen alle jäänti oma virhearvio.

Hannu oli saanut estettyä paniikin, joten hän lähetti Jumalalle rukouksen omasta puolestaan. Mikäli hänen elämänsä on tähän päätyttävä, on se hyväksyttävä. Hannu keskittyi hengittämiseen ja koki yliluonnollisen tilan: Hän ei voi jäädä tähän, hänellä on elämä kesken. Hannulle tuli ajatus, että kerää voimansa ja tekee yhden yrityksen päästäkseen lumen alta. Mikäli se ei olisi onnistunut, hän olisi hyväksynyt kohtalonsa. Keskittyen hengittämiseen hän ponnisti käsillään. Molemmat kädet lähtivät liikkeelle voimalla, jota Hannu ei ollut ennen kokenut ja vartalonsa liukui ontelosta pois, lähes lennähti kuistin oven eteen. Hannu kiitti Jumalaa! Tämän jälkeen alkoi aivan mieletön vapina tai horkka. Hannu oli luultavasti parikymmentä minuuttia kuistilla kyljellään ja tärisi. Vaimo soitti puhelimeen, johon hänen onnistui juuri ja juuri vastata. Hannu kertoi vaimolleen, että nyt kävi huonosti, mutta hän on itse tulossa omin avuin pois, kunhan pystyy ajamaan autoa. Eihän Hannun vaimo olisi päässyt mitenkään henkilöautolla paikalle auraamattomia teitä̈ pitkin. Tärinän hiukan vähennyttyä yrittäjä pystyi kävelemään autoon ja ajamaan kotiin.

Hannu törmäsi etapissaan kaveriin tukusta, joka oli tuomassa tarvikkeita myyntivarastolle, jolle hän kertoi onnettomuudesta lyhyesti. Kotona vaimo kertoi kasvojen olevan siniset ja vapinan olevan mieletön. Hannu pyysi vaimoaan laittamaan saunan päälle matalalle lämpötilalle ja käymään juomista. Seuraavat neljä tuntia vietettiin noin nelikymmenasteisessa saunassa, hitaasti juoden, jotta vapina loppui.  Hannu oli hypotermiassa, eikä hän tuntenut koko aikana kipuja. Seuraavana aamuna mustelmat olkapäässä ja selässä olivat todella kipeitä̈.

Vaikka tähän päivään mennessä kaikki on korjaantunut fyysisesti, ajoittain samat, hangessa koetut ajatukset iskevät niin hereillä kuin unessa. Hannu kokee uudestaan sen tilanteen avuttomuuden. Trauma on jäänyt. Hannu on yrittänyt purkaa tapahtunutta kertomalla kaikille, jotka haluavat ja jaksavat kuunnella. Varoittaa asiasta, mikä liittyy lumenpudotukseen ja siitä, ettei koskaan pidä ryhtyä työhön yksin. Tämän kirjoituksen tarkoitus on myös Hannun käsitellä̈ asiaa. Heti kun oli mahdollista, hän halusi lähteä lomalle läheistensä kanssa: Hannu, vaimonsa ja tyttärensä.

He viettivät viikon loman yhdessä. Oli aivan sama mitä tekee, kun vaan oli yhdessä.  

Oikoluku ja muotoilu: Hannu Katajiston tekstistä Joonas Hiltunen + Erika Tanskanen

Pohjois-Karjalan Yrittäjät ry onnittelee Hannua 60v juhlapäivänään 28.4.2022!!