Lumenveistokisat
27.1.2022 klo 12:37
Uutinen

Tässä kunnassa kisataan helmikuussa Kaivinkoneiden lumenveiston SM-kisat

Juupajoella odotellaan lumista talvea. Ja tähän päälle toiveissa olisi sopiva pikku pakkanen juuri ensi helmikuun loppupuolelle. Helmikuun 22. päivä on nimittäin luvassa jälleen Juupajoen yrittäjien järjestämä Kaivinkoneiden lumenveiston SM-kisa.

Ensimmäinen pidettiin 2019, ja se sai suuren suosion. Kisaan otti osaa yli 20 kaivuria, ja katsojia kilpailuareenalla kisapäivänä oli jopa pari tuhatta. Sen verran näyttäviä töitä kisaajat lumesta veistivät, että väki vaelsi sankoin joukoin ihailemaan veistoksia vielä seuraavinakin päivinä.

Kovasti kiinnostusta

Kovan suosion siivittämänä kisa olisi luonnollisesti saanut jatkoa, mutta kohtalo päätti toisin. Vuoden 2020 alussa lumitilanne ei antanut myöten, ja viime vuonna puolestaan pirulainen nimeltä korona esti lumenveiston. Järjestävän tahon eli Juupajoen Yrittäjien projektipäällikkö Tapio Niemelän mukaan nyt kisa järjestetään, mikäli säät ovat suotuisat ja koronarajoitukset sallivat. Eivätkä ainoat tätä kovasti toivovat löydy Juupajoelta.

– Jo nyt on kilpailua kohtaan esitetty yllättävääkin mielenkiintoa vähän kauempaakin, Niemelä kertoo.

Kaksi sarjaa

Sen toistaiseksi ainoaksi jääneen vuoden 2019 kilpailun tapaan nytkin kaivurit kisaavat kahdessa eri sarjassa, mutta koneiden painoluokituksesta on luovuttu. Ensimmäisessä, järjestäjien tiedotteen termiä lainaten, ”luovemmessa sarjassa” kilpailija saa tuoda paikalle niin paljon erilaisia apuvälineitä kuin saa kaivuriinsa, esimerkiksi kauhaan, mahtumaan.

Toisessa, edelleen tiedotteen mukaan ”perinteisemmässä” sarjassa kilpailijalla saa olla kaksi apuvälinettä sekä apumies. Tapio Niemelän mukaan järjestäjät odottavat maksimissaan 30 konetta miehistöineen. Alueelle tehdään etukäteen kullekin oma lumikasa, jotka sitten arvotaan osallistujien kesken.

Yleisö pääsee seuraamaan mielenkiintoista kilpailua paikan päälle ja melko lähelle varsinaista toimintaa, joskin toki turvarajojen puitteissa. Kilpailu alkaa kello 10 ja päättyy kello 14, jonka jälkeen tuomaristo sitten arvioi suoritukset. Tällä tietoa järjestäjät ounastelevat, että voittajat olisivat selvillä viimeistään kello 15. Nähtävää ja koettavaa on tiedossa useammaksi tunniksi, ja tarjolla on edellisen kerran tapaan kahvia ja paikallista Highland-karjan makkaraa.

Yleisön pyynnöstä niiden myyntiä on jatkettu myös sunnuntaina. Kokemus opettaa.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.12.2021