Teboil-asema

Teboil-kauppias sulkee jatkossa ovet sunnuntaisin, mutta yhteen palveluun hän ei koske – ”Se veisi liikaa asiakkaita”

Helsinkiläinen huoltoasemayrittäjä tekee kaikkensa valmistautuakseen tulevan talven sähkölaskuihin. 

Teboil-huoltamoiden asiakasmäärä laski Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa. Teboil-kauppiaat vastaavat pääsääntöisesti muusta kuin polttoaineen myynnistä. Kotimaisten yrittäjien liiketoimintaa ovat muun muassa elintarvike- ja keittiöpalvelut, autopesut sekä huollot.

Teboil-kauppiaat ry:n puheenjohtaja Pekka Haapalainen on aikaisemmin pahoitellut julkisuudessa, ettei moni suomalainen tiedä eroa polttoainekaupan ja esimerkiksi Teboil-asemien kahvilapalveluiden välillä. Polttoainekaupan vähentyminen on vaikuttanut yrittäjien liiketoimintaan, sillä moni tankkaaja käy samalla asioimassa sisätiloissa.

Sodan seuraukset kysyntään saivat osan Teboil-kauppiaista pohtimaan vaihtoa muiden ketjujen kuten ST1:n ja SEOn lipun alle.

– Tähän mennessä tiedän neljä yrittäjää, jotka ovat vaihtaneet lippua. Vaihtaminen on teoriassa mahdollista, jos kauppias omistaa itse liikepaikkansa. Teboil-kauppiaat ovat pääasiassa vuokralla, jolloin ketjun vaihtaminen ei onnistu, Haapalainen kertoo.

Omistajakauppiailla on Haapalaisen mukaan sopimus polttoaineyhtiön kanssa. Sen ehdot voivat rajoittaa vaihtamista toiseen ketjuun. Teboil-kauppiaita on Suomessa noin 90.

Sunnuntait kiinni

Viime aikoina Teboil-kauppiaiden haasteita ovat lisänneet inflaatiopaine sekä energiakriisi.

– Ensi talvena nousevat hinnat vaikuttavat merkittävästi huoltoasemien sähkönkulutukseen. Asemat ovat merkittäviä kuluttajia, koska niiden tiloissa on paljon keittiölaitteita ja rakennukset voivat olla isoja. Yhtälö on todella vaikea, Haapalainen sanoo.

Haapalainen operoi Teboil-aseman sisätiloja Helsingin Vartioharjussa. Hän on jo aloittanut säästötoimenpiteet.

– Olemme tarkistaneet aukioloja ja supistamme toimintaa. Sunnuntait pidämme jatkossa kokonaan kiinni. Tarjolla on vain autopesu. Tavoitteena on pudottaa kustannuksia 10-15 prosentilla.

Aseman yksi tärkeimmistä palveluista eli lounasbuffet tarjotaan jatkossakin. Sen hintaa on nostettu 11,90 euroon. Lisäkorotukset ovat mahdollisia, kun talven sähkön hinta selviää.

Tämän lisäksi Haapalaisen suunnitelmissa on supistaa valaistusta ja optimoida ilmastointia. Keittiön ja autohuoltolaitteiden käyttöä tarkkaillaan aikaisempaa tiiviimmin.

– Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että keittiö menee aikaisemmin kiinni. Se on aika radikaali toimenpide.

Aseman yksi tärkeimmistä palveluista eli lounasbuffet tarjotaan jatkossakin. Sen hintaa on nostettu 11,90 euroon. Lisäkorotukset ovat mahdollisia, kun talven sähkön hinta selviää.

– Lounaaseen emme voi koskea, se vaikuttaisi liikaa asiakasmäärään. Ilta-aikana ravintolatarjontaa ei ole yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Kajaanilaishuoltamo konkurssiin

Teboil-kauppiaiden kurimus on johtanut myös konkurssiin. Koti-Kajaani-lehti uutisoi kajaanilaisen Teboil Purolan kauppiaan Tiina Rimpiläisen liiketoiminnan loppuneen noin kuukausi sitten.

Suomen kattoyhtiö Oy Teboil Ab oli viime keväänä luvannut kauppiaille, ettei heiltä veloiteta myyntisidonnaisia vuokramaksuja, kauppapaikkamaksuja eikä markkinointimaksuja maaliskuun ja toukokuun väliseltä ajalta. Kesäkuussa veloitus jatkui.

Lehden mukaan Teboil-ketju tiedusteli Rimpiläiseltä, onko huoltamolle mahdollista löytää toista jatkajaa.

–  Niin kauan kuin nuo liput liehuvat, ei löydy, Rimpiläinen kertoo haastattelussa.

Pauli Reinikainen