Tiukat maahantulorajoitukset vaikeuttavat työmaiden toimintaa. Kuva: Getty Images
30.12.2021 klo 14:51
Uutinen

Tiukat maahantulorajoitukset iskevät rakennusalaan: ”Uhkaa pysäyttää työmaita”

Rakennusalan yritykset voivat joutua vaikeaan tilanteeseen tammikuun aikana, jos ulkomainen työvoima ei pääse maahan maahantulorajoitusten takia.

Kuluvan viikon tiistaina astuivat voimaan tiukennetut maahantulorajoitukset. Rakennusalalla niiden pelätään aiheuttavan pahoja ongelmia, koska monet alan yritykset käyttävät virolaista ja venäläistä työvoimaa.

Uusien rajoitusten mukaan maahantulo Schengen-maista Suomeen edellyttää, että henkilöllä on esittää todistus täydestä hyväksytystä covid-19-rokotussarjasta tai sairastetusta covid-19-taudista ja yhdestä hyväksyttävästä koronarokotteesta. Jos koronatauti on sairastettu alle kuusi kuukautta sitten, siitä kelpaa todisteena EU:n digitaalinen koronatodistus. Näiden lisäksi esimerkiksi Virosta tulevan on esitettävä todistus enintään 48 tuntia ennen saapumista tehdyn koronatestin negatiivisesta tuloksesta. Laki määrittelee poikkeuksia edellä oleville vaatimuksille esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa tulija tekee yhteiskunnan toimivuuden tai huoltovarmuuden kannalta merkittävää työtä, ”joka ei siedä viivästystä”.

– Nämä rajoitukset aiheuttavat ongelmia erityisesti sellaisille rakennusalan yrityksille, joilla osa työntekijöistä on virolaisia ja venäläisiä. Ongelmat ovat seurausta siitä, että työntekijöitä ovat lähteneet joululomien viettoon ja sillä välin maahantulon koronarajoitukset ovat astuneet Suomessa voimaan, Suomen Yrittäjien asiantuntija Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.

Ongelmia lisää se, että moni venäläinen on rokotettu Sputnik-koronarokotteella, jota Suomi ei ole hyväksynyt koronapassin saamisen perusteeksi. Sputnikin saaneet rakennustyöntekijät eivät välttämättä enää pääse Suomeen.

Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pitää tilannetta vakavana alan yritysten kannalta.

– Tämä uhkaa pysäyttää työmaita. Maahantulorajoituksia pitäisi säätää niin, että rokotetut työntekijät pääsevät Suomeen ja työmaille, vaikka rokote olisi eri merkkiä.

”Omituinen pakkotilanne”

Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Kim Kaskiaro ei pidä ongelmana ainoastaan Sputnik-rokotetta vaan täyden rokotussarjan vaatimusta pikaisella aikataululla. Hän uskoo, että ongelma rakennustyömaiden työvoiman saatavuuden suhteen pahenee selvästi tammikuun puoliväliin mennessä. 

– Pahalta näyttää. Yritimme tiedottaa alan yrityksiä rokotusten vauhdittamisesta ennen joulua, mutta aikaikkuna on ollut liian lyhyt. Kenelläkään ei ole oikotietä. Tämä on omituinen pakkotilanne.

Kaskiaro ei usko, että Suomessa hyväksytään Sputnik-rokotetta kovinkaan nopeasti.

– Sen takia olemme koko ajan yrittäneet viestiä Suomessa rakennusalalla työskenteleville ulkomaalaisille, että ottakaa rokote Suomessa. Rakennustyömailla on järjestetty pop-up-rokotuksia.

Koronapandemian aikana rakennustyömailla on todettu paljon tartuntoja, mutta tilanne on parantunut koronapassin käyttöönoton myötä.

Pauli Reinikainen