Varustelekan omistaja Valtteri Lindholm vuokraa sähkövenettä Porvoonjoen rannassa. Kuka tahansa saa veneen käyttöönsä mobiilisovelluksella.
10.6.2022 klo 18:31
Uutinen

Tunnettu yrittäjä hankki hetken mielijohteesta sähköveneen – nyt kaikki halukkaat pääsevät vuokraamaan sen Porvoonjoella

Varustelekan Valtteri Lindholm perusti sähköveneen vuokrausbisneksen Porvoonjoen rannalle. Vesille pääsee kännykkäsovelluksella.

Facebookin sähköveneilijöiden ryhmässä oli myynnissä sähkövene. Myynti-ilmoitus osui myös Varustelekan omistajan Valtteri Lindholmin silmiin. Enempiä miettimättä hän osti veneen.

– Se oli sellainen adhd-iloittelu. Vasta ostamisen jälkeen rupesin miettimään, millaista liiketoimintaa veneen ympärille saisi, armeijatavaraan erikoistuneen liikkeen kauppias Lindholm kertoo.

Hän oli jo aikaisemmin harkinnut ryhtyvänsä veneenvuokrausbisnekseen. Taustalla oli se, että hän olisi itse kaivannut matalan kynnyksen mahdollisuutta veneilyyn, kun muutti perheineen Porvoonjoen varrelle.

– Silloin harmitti, kun emme tunteneet ketään veneen omistajaa. Harrastukseen on aika vaikea lähteä muuten, ja oman veneen ostamiseen on iso kynnys.

Hän teki ostamalleen sähköveneelle liiketoimintasuunnitelman, joka kuulostikin järkevältä. 

– Idea on, että vene seisoo Porvoonjoen varrella, enkä minä tee sille yhtään mitään, vaan ihmiset vuokraavat sitä kännykän avulla.

Veneen saa vuokrattua tunniksi 39,99 euron hintaan, ja seuraava tunti maksaa kympin vähemmän. 

Lindholm neuvotteli onnistuneesti kaupungin kanssa veneelle yksityislaiturin Porvoon keskustasta.

Matalan kynnyksen palvelu

Lindholm uskoo, että helppokäyttöiselle vuokravenepalvelulle on kysyntää. 

– Taustalla on kolme juttua: ensinnäkin, kun Porvoon vanha kaupunki on nähty, voi tulla kysymys, mitäs sitten. Toiseksi Porvoonjoki on aika kivannäköinen vesiltä katsottuna. Ja kolmanneksi halusin tarjota veneilystä kiinnostuneille erittäin matalan kynnyksen mahdollisuuden päästä kokeilemaan.

Lindholmin mielestä netin veneenvuokrauspalvelut ovat yleensä raskaita sekä asiakkaalle että vuokraajalle.

– Se on asiakkaalle iso sitoutuminen. Toisaalta se vaatii myös sitä, että vuokraaja häärii veneen ympärillä. Itse voisin taas käyttää ex tempore -palvelua, jossa vene vuokrataan tunniksi kerrallaan.

Sähköveneen vuokraaminen on toteutettu teknisesti ohjelmistoyritys Tujaus Oy:n kanssa, jonka päätoimiala on autojen vuokraamisen digitalisointi.

– Samalla periaatteella, jolla auton ovet saa digitaalisesti auki, saa minkä tahansa sähköjärjestelmän käyttöönsä. Sähkövene menee päälle, kun laittaa virrat päälle kännykällä.

– Tähän tuli hieno kotimainen ratkaisu. Hetken sainkin ihmetellä, mistä löydän oikeasti toimivan systeemin, mutta Tujaus tuli hienosti vastaan.

”Härdellivapaa” ratkaisu

Sähkökäyttöinen vene on hiljainen eikä tee isoja peräaaltoja. Vene ei vaadi kummempaa käynnistelyä tai lämmittelyä, eikä yrittäjän tarvitse huolehtia siitä, tankkaako asiakas veneen. Aurinkopaneelit turvaavat sähköntuotannon.

– Polttomoottoria emme voi polttaa huvin vuoksi, siinä ei ole järkeä. Vene on sekä huoltovapaa että härdellivapaa vuokrauksen yhteydessä.

Katamaraanityyppisen, rekisteröidyn veneen ajaminen vaatii 15 vuoden iän, muttei käytännössä muuta.

– Ehkä se on vähän pitkä, mutta hyvin kevyt ja matalatehoinen vene. Sillä on hirveän vaikea saada vahinkoa aikaan. Ainoastaan sen laituriin ajaminen voi kestää vähän kauemmin, jos sitä ei ole koskaan tehnyt.

Lindholm ei näe veneen käyttämisessä juurikaan turvallisuusriskejä.

– Mielestäni paljon isompi turvallisuusriski on se, että Suomessa voi ostaa minkä tahansa kokoisen veneen ja ajaa sitä ilman mitään tutkintoa tai lupaa. Esimerkiksi Porvoonjoella katamaraanin käyttöalueella on aallontekokielto, mutta silti sitä ei noudateta, vaan ajetaan plaanissa väylällä.

– Kokeneemmat veneilijät voivat tietysti joutua ennakoimaan katamaraanin liikkeitä, mutta se on aika pieni mielipaha verrattuna siihen, mitä muuta hölmöä veneilyssä voi tehdä. 

Lindholm sanoo, että ihmiset ovat jo rekisteröityneet palvelun käyttäjiksi, mutta varsinaisia käyttöjä on tullut vielä vähän. Hän odottaa tulevaa viikonloppua, jolloin uskoo veneilynkin innostavan.

Kaisu Puranen