28.8.2018 klo 16:16
Uutinen

Tutkimus: henkilöperusteisten irtisanomisten helpottaminen jakaa kansan

39 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että henkilöperusteista irtisanomista pitää helpottaa pienissä yrityksissä työllisyyden vuoksi. 41 prosenttia vastustaa sitä, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Kantar TNS:n tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että irtisanominen jakaa kansaa. 39 prosenttia vastanneista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä siitä, että henkilöperusteista irtisanomista pitää helpottaa pienissä yrityksissä työllisyyden vuoksi. 41 prosenttia on asiasta täysin tai jokseenkin eri mieltä.

20 prosenttia ei osaa ottaa kantaa asiaan suuntaan tai toiseen.

Kantar TNS:n elokuussa tekemään tutkimukseen vastasi 1104 suomalaista. Tutkimus tehtiin Suomen Yrittäjien tilauksesta. Tulosten virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +- 2,9 prosenttia.

Ammattiryhmittäin tarkasteltuna johtavassa asemassa olevista ja ylemmistä toimihenkilöistä 46% kannattaa irtisanomisten helpottamista ja 45% vastustaa. Vähiten kannatusta asia saa työntekijöiden joukossa. Heistä 28% kannattaa, 48% vastustaa ja 24% ei osaa ottaa kantaa.

Yrittäjistä 73% kannattaa henkilöperusteisten irtisanomisten helpottamista. Tutkimuksen vastaajista vain neljä prosenttia oli yrittäjiä. Eläkeläisistä 48% kannattaa asiaa. (JUTTU JATKUU GRAFIIKAN ALAPUOLELLA)

”Hyvästä työntekijästä pidetään huolta”

Hallitus linjasi viime keväänä, että työsopimuslakiin valmistellaan muutos, jonka tarkoituksena on keventää yksilöllisen irtisanomisen kriteereitä alle 20 henkeä työllistävissä yrityksissä.

Jatkossa riittäisi asiallinen peruste, kun nykylaissa vaaditaan painavaa perustetta. Hallituksen esitystä odotetaan lähiaikoina.

– Kukaan ei palkkaa työntekijää potkiakseen häntä ulos. Hyvästä työntekijästä pidetään huolta ja maksetaan kilpailukykyistä palkkaa, totesi siivousalan yrittäjä Mari Laaksonen yrittajat.fi:n haastattelussa viime viikolla.

– Epäonnistunut rekrytointi voi pahimmillaan tuhota pienen yrityksen. Työntekijä voi esimerkiksi olla ”krooninen” sairastelija tai työtään kohtaan täysin motivoitumaton. Koeajan jälkeen yrittäjän on vaikea irtisanoa tai saada tällaista henkilöä ulos, Mari Laaksonen toteaa.

”Tässä SAK ei aja työntekijän asiaa”

Suomen Yrittäjät kannustaa hallitusta viemään henkilöperusteista irtisanomista helpottavan lakihankkeen rohkeasti maaliin. SY:n työvaliokunta käsitteli asiaa tiistaina.

Yrittäjien mielestä SAK ja sen liitot toimivat vastuuttomasti, kun ne yrittävät kaataa työllisyyttä ja tuottavuutta vahvistavan uudistuksen poliittisilla lakoilla.

– Tässä SAK ei aja työntekijän asiaa. Irtisanomissuojan heikentäminen lisää rekrytointien ja irtisanomisten virtaa, ja siten parantaa mahdollisuuksia työllistyä, Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen toteaa.

– Suojan heikentäminen nostaa yritysten tuottavuutta. Tuottavuuden nousu taas johtaa työllisyyden lisääntymiseen ja sitä kautta vahvistaa kasvua, Mäkynen sanoo.

SY:n työvaliokunta valtuutti SY:n toimiston valmistelemaan vastatoimia SAK:n mahdollisille poliittisille lakoille.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari@yrittajat.fi