YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Työelämägallup: Yhä useampi ajattelee, että lakkoja ei ole liikaa
Tulosten mukaan työmarkkinat ovat rauhoittuneet uuden lainsäädännön myötä.
Suomen Yrittäjien työelämägallupin mukaan työelämässä olevista noin kolmannes (31 prosenttia) on sitä mieltä, että Suomessa on liikaa lakkoja. Eri mieltä on 56 prosenttia ja 13 prosenttia ei osaa arvioida asiaa. Lakkojen määrää liiallisena pitävien osuus on laskenut viime kesän 38 prosentista 31 prosenttiin.
– Tuloksissa näkyy, että työmarkkinat ovat uuden lainsäädännön ansiosta rauhoittuneet ja yhä useampi ajattelee, että lakkoja ei ole liikaa. Tilanne on tältä osin tervehtynyt. Esimerkiksi kevään 2024 mittavia poliittisia lakkoja moni työelämässä piti ylimitoitettuina, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Vuoden 2024 toukokuussa astui voimaan laki, joka paransi työrauhaa osana hallituksen työmarkkinauudistuksia. Työrauhan rikkomisesta aiheutuvia suhteettomia myötätuntotaisteluja rajoitettiin ja poliittisille työtaisteluille säädettiin enimmäiskesto.
– Poliittisia työtaisteluita ei lainsäädäntöuudistuksen jälkeen ole käytännössä ollut ja myös viimeisin työehtosopimuskierros sujui viennin avauksen jälkeen rauhallisesti ilman kohtuuttomia tukityötaisteluita. Tältä osin lainsäädäntö toimii juuri niin kuin kuten tarkoitus oli, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Yrittäjistä sanoo.
Lakot voivat pysäyttää yritysten arjen ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia. Rytkönen-Sandbergin mukaan on siksi tärkeää, että työrauhalainsäädäntö on tasapainossa ja turvaa yritysten toimintakyvyn ja ennakoitavuuden.
Näin kysyttiin
Kyselyn toteutti Verian Suomen Yrittäjien toimeksiannosta 8.–18.5.2026. Vastaajina oli 1 098 työelämässä mukana olevaa henkilöä (palkansaajat, yrittäjät, työttömät).
Vastaajat olivat 18–69-vuotiaita suomalaisia. Aineisto edustaa työelämässä mukana olevia suomalaisia. Tulosten luottamusväli kokonaistuloksen osalta on 3,0 prosenttiyksikköä 50 prosentin tulostasolla. Tutustu tuloksiin tästä.
Julkisella sektorilla suopeampi suhtautuminen
Lakkojen määrää pitivät liiallisena etenkin miehet, yrittäjät sekä johtavassa asemassa olevat ja ylemmät toimihenkilöt. Myönteisimmin lakkoihin suhtaudutaan julkisella sektorilla.
Hyvinvointialueilla työskentelevistä 71 prosenttia ei pidä lakkojen määrää liian suurena. Valtiolla vastaava osuus on 60 prosenttia ja kunnissa tai kuntien yhtiöissä 59 prosenttia.
– Moni julkisella sektorilla ehkä arvioi, että lakot eivät kaada kuntia, hyvinvointialueita tai kuntia, vaikka aiheuttavat ongelmia kansalaisille, mutta yrityksen ne voivat pahimmillaan kaataa ja tuhota työpaikkoja, Yrittäjien Pentikäinen arvioi.
Noin kolmannes (32 prosenttia) työelämässä olevista kannattaa eduskunnan päätöstä poliittisten lakkojen rajoittamisesta ja 47 prosenttia vastustaa. Vastustus on suurinta ammattiliittoon kuuluvien, työttömien sekä työntekijäasemassa olevien keskuudessa.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Toimitus
toimitus@yrittajat.fi