Työkaludivarin perukoilta voi tehdä rahanarvoisen löydön – 78-vuotias yrittäjä ei vaivaudu joka päivä tiskin taakse: ”Jos ei huvita tulla, en tule”

Helsingin Hämeentiellä 30 vuoden ajan toimineen Työkaludivarin yrittäjä tietää, missä rakennusalalla tällä hetkellä mennään.

Yrittäjä Reijo Liman, 78, myy liikkeessään käytettyjä työkaluja. Niiden myynti väheni silmiinpistävästi viime juhannuksen jälkeen.

– Työkaluja tarjotaan minulle vaikka kuinka, mutta ostajat ovat hävinneet. Aika kuollutta on ollut. Odotan, että tilanne paranee keväällä, kun mökkiläiset aloittavat remontoinnin, yrittäjä kertoo.

Limanin asiakkaista valtaosa on pieniä rakennusalan alihankintayrityksiä. Rakennusalan vaikea tilanne on vienyt monelta työt. Silloin työkalut halutaan vaihtaa rahaksi.

Hämeentien liike on Suomessa lajissaan yksi ainoista. Kilpailua käytettyjen työkalujen osto- ja myyntiliikealalla ei juurikaan ole. Limanin yrityksestä kertoi aikaisemmin Helsingin Uutiset.

Hyväkuntoisia koneita puoleen hintaan

Viime vuosina työkalut ovat kehittyneet nopeasti, eikä johdollisia koneita Limanin mukaan enää osteta ammattikäyttöön.

– Vanhoilla arvokkailla työkaluilla ei ole enää kysyntää. Työmiehet käyttävät työmailla pääsääntöisesti akkukoneita, koska työsuojelu määrää, että kaapeleita ei saa vetää pitkin poikin, kokenut yrittäjä kertoo Yrittajat.fille.

Limanin liikkeestä voi tehdä löytöjä monella tapaa. Moni asiakas tulee ajankulukseen penkomaan nurkkia ja lähtee ostoksen kanssa ulos.

Parhaimmillaan ostaja säästää merkittävän summan rahaa.

– Alun perin hyvin arvokkaita johdollisia koneita saa tällä hetkellä halvalla, Liman sanoo.

Hän mainitsee esimerkkinä noin 400 euroa maksaneen hyväkuntoisen akkuporakoneen, jonka hinta on työkaludivarissa noin 200 euroa.

– Käsityökalut saattavat olla kaupoissa todella kalliita. Ammattilaisen sivuleikkurit voivat maksaa 40 euroa. Täältä ne saa kympillä.

Yrittäjä on halunnut säilyttää liikkeen hieman sekaisen vaikutelman. Hänen mukaansa moni asiakas pitää nimenomaan siitä, että tavaroiden seassa saa tonkia ja etsiä.

Myytävien tuotteiden joukosta voi löytää myös museotavaraa. Sellaisia voivat olla esimerkiksi vanhat sepän alasimet, jotka ovat Limanin mukaan erittäin kysyttyjä.

– Vanhempi mieshenkilö saattaa tuoda isältään jäänyttä tavaraa, jota on jäänyt käsiin, kun on tyhjennetty asuntoa. Aikanaan kävimme myös hakemassa tavaraa, mutta enää en ole jaksanut.

“Ammattilaisen sivuleikkurit voivat maksaa 40 euroa. Täältä ne saa kympillä.”

Reijo Liman, yrittäjä

Silloin tällöin poliisit saattavat etsiä osto- ja myyntiliikkeistä varastettua tavaraa. Tämän takia Liman selvittää tavaran alkuperän mahdollisimman tarkasti.

– Kyllä siitä kiinni jää, jos tänne yrittää varastettua tavaraa tyrkätä. Kysyn aina myyjän tiedot, katson ajokortin ja kysyn, mistä tavarat on ostettu. Joskus vuosia sitten tänne yritettiin silloin tällöin kaupata varastettuja työkaluja. Olen oppinut tunnistamaan, milloin mies ja tavara eivät kohtaa. Silloin pitää sanoa että ei ole tarvetta ja näkemiin, yrittäjä kertoo.

”Vähän kuin päiväkoti”

Liman perusti yrityksensä aikanaan 90-luvun laman keskellä. Hän oli töissä ikkunaremontteja tekevässä yrityksessä, kunnes lama vei työt.

– Kahdenkymmenen miehen työkalut jäivät vaille käyttöä. Minä ja kaverini ajattelimme, että myymme ne pois. Meillä oli aluksi pieni liikehuoneisto. Siitä kaikki alkoi.

Sittemmin Liman otti yrityksestä vastuun yksin. Hän kertoo, että käytettyjen työkalujen myyminen osoittautui nopeasti hyväksi bisnekseksi.

– Kauppa kävi vilkkaasti laman jälkeen. Ihmisillä oli rahasta tiukkaa ja moni halusi ostaa työkalut halvalla.

Nyt Liman odottaa, että vaikeamman syksyn jälkeen rakennusalan tilanne kääntyy parempaan suuntaan. Samalla hän on miettinyt, miten kauan jaksaa vielä itse pyörittää yritystä.

– Olen jo kymmenen vuotta meinannut lopettaa, koska ikää alkaa olla. Toisaalta työssäni saan hyvin ajan kulumaan. Minulle liike on vähän kuin päiväkoti. Täällä pyörii tuttuja, eikä tarvitse jäädä kotiin sohvalle. Kun on aina tehnyt töitä, on vaikea olla tekemättä.

Poika saattaa ottaa vastuun

Vuosien varrella Limanilta on kysytty useaan otteeseen, olisiko hän valmis myymään liikkeen. Vastaus on tähän mennessä ollut kielteinen.

– En ole saanut päätettyä. Voi olla, että poikani ottaa tästä vastuun itselleen. Vähän sellaista hän on puhunut. Hän on sitä mieltä, että koko toiminta pitäisi uudistaa.

Työkaludivarin asiakas on jo saattanut tottua siihen, ettei yrittäjä ole paikalla joka päivä.

– Jos ei huvita tulla, en tule. Minulla on tuossa kaikenlaisia lappuja. Joskus laitan oveen lapun, että olen pekkaspäivällä, välillä olen mökillä. En ota tätä hommaa niin tosissaan. Sen varmistan, etten joudu maksamaan vuokraa eläkkeestäni.