11.10.2017 klo 17:01
Uutinen

Uskallatko lähteä tosielämän Leijonan luolaan?

Leijonan luola -tv-ohjelmassa yrittäjät ja keksijät koettavat saada idealleen rahoittajan. Paimion kaupunki järjestää marraskuussa tosielämän Leijonienluolan.

Suomessa on nähty televisiossa Suomen, USA:n, Kanadan, Englannin ja Ruotsin versiot Leijonan luolasta. Kotimaisessa sarjassa bisnesleijonina olivat muun muassa nykyinen ministeri Anne Berner ja miljonääri-sijoittaja Jorma Terentjeff.

Ohjelman ideana on, että ”leijonat” arvioivat kunkin liikeidean tai keksinnön. Jos leijonat näkevät potentiaalia ideassa, he tarjoavat tietyn summan rahaa ja haluavat vastineeksi prosenttiosuuden yrityksestä.

Paimio järjestää kaupungintalolla torstaina 16.11. oman Leijonienluola-tapahtuman, johon yritykset ja pääomasijoittajat voivat tulla ilmaiseksi ja ”ilman sirkushuveja”. Luvassa on Paimion esitteen mukaan ”mahdollisuus maksimaaliseen hyötyyn minimityöllä”.

Paimio pitää oman leijonien luolansa vahvuutena sitä, että tapahtumaa ei ole fokusoitu tiettyyn pääomasijoittajien tai yritysten sektoriin.

Näin homma toimii

Rahoitusta etsivät yritykset tekevät etukäteen järjestäjälle yhyen esityksen liikeideastaan, sen kannattavuudesta ja kasvusuunnitelmasta. Yritykset jaetaan neljään kokoluokkaan liikevaihdon perusteella alkaen startupeista ja päätyen yli 10 miljoonan euron yrityksiin.

Pääomasijoittajat puolestaan valitsevat ilmoittautuessaan omat kohderyhmänsä. Näin minimoidaan turha työ. Pääomasijoittajalla on mahdollisuus esitellä Leijonienluolassa lyhyesti omaa toimintaansa ja toimintaideologiaansa.

Yritykset ja pääomasijoittajat voivat ilmoittautua mukaan viimeistään 10. marraskuuta. Paikkoja on rajoitetusti ja ne jaetaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisää tietoa aiheesta: http://www.lupavalitapaimio.fi/