YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Uudenmaan Kasvupolun kunniamaininta Ecoskinille
Uudenmaan Kasvupolulla mukana olleista yrityksistä kunniamaininnan sai porvoolainen Ecoskin. Tuomariston mukaan yrityksen kasvussa vakuuttavat erityisesti selkeä strategia, vahva konsepti ja yrittäjän intohimo liiketoiminnan kehittämiseen.
Kasvu Openin Uudenmaan Kasvupolku -ohjelmassa sparrattiin tänä vuonna 15 Keski- ja Itä-Uudenmaan yritystä. Ohjelman aikana yritykset kehittivät kasvusuunnitelmiaan, pitchaustaitojaan sekä uusia kontakteja ja yhteistyömahdollisuuksia.
Ecoskin tarjoaa kokonaisvaltaisia ihonhoito- ja hyvinvointipalveluita yhdistäen ihonhoidon, asiantuntijuuden ja luonnonkosmetiikan. Tuomariston mukaan yrityksellä on selkeä kasvustrategia ja kirkkaat tavoitteet tulevaisuuteen. Asiakaskokemus on hiottu pitkälle, konsepti on vahva ja toimintamallissa on mahdollisuuksia monistamiseen.
Yrityksen omistajan vahva halu kehittää liiketoimintaa pitkäjänteisesti nousi arvioinnissa erityisesti esiin. Kasvun arvioitiin voivan synnyttää myös uusia yrittäjyyden mahdollisuuksia Suomeen.
Ecoskinin yrittäjä on saanut tunnustusta myös aiemmin: hänet valittiin Porvoon Yrittäjien Vuoden nuoreksi yrittäjäksi vuonna 2022.
Kasvuhalua löytyy Uudeltamaalta
Kasvupolun tuomaristo arvioi yrityksiä markkinapotentiaalin, kasvukyvyn, tiimin ja näyttöjen perusteella. Uudenmaan yrityksissä tuomaristo arvosti erityisesti kunnianhimoisia kasvutavoitteita ja selkeitä suunnitelmia niiden saavuttamiseksi.
– Uudellamaalla on järjestetty Kasvupolku-sparrausta jo yli kymmenen vuotta ja mukana on ollut useampi sata yritystä. Tänä vuonna mukana oli monipuolinen joukko yrityksiä, ja saimme hienosti mukaan myös yrityksiä Porvoosta. Yrityksillä oli kunnianhimoisia kasvutavoitteita, joiden tueksi sparrauksessa syntyi konkreettisia askelmerkkejä ja uusia yhteistyöaihioita, sanoo tuomariston varapuheenjohtaja Tiina Halli.
Uudenmaan Kasvupolun tuomaristoon kuuluvat Elina Pekkarinen Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Keukesta, Petri Ovaska Uudenmaan Yrittäjistä, Tiina Halli Posintrasta ja Sira-Liisa Martniku Nordeasta.
Uudenmaan Kasvupolun mahdollistavat alueen kumppanit Keuke, Uudenmaan Yrittäjät ja Posintra.
Kasvu Openin vuoden 2026 sparrausohjelmaan valittiin valtakunnallisesti noin 180 yritystä. Niistä 30 valitaan syyskuussa valtakunnalliseen TOP 30 -joukkoon kisaamaan Vuoden kasvuyritys -tittelistä. Samalla selviää, mitkä Uudenmaan Kasvupolun yrityksistä jatkavat kilpailussa.