26.1.2022 klo 11:58
Uutinen

Uudenmaan Yrittäjät vahvistaa vaikuttamistoimintaansa

Uudenmaan Yrittäjien hallitus on kutsunut vaikuttamistyönsä tueksi edunvalvonta- ja elinkeinopoliittisen ryhmän. Lisäksi se on nimennyt hyvinvointialuekohtaiset satelliittiryhmät tukemaan edunvalvontaryhmän toimintaa. 

– Yrittäjäjärjestön vaikuttamistyö on tuoreen jäsentutkimuksen mukaan laajasti arvostettua ja keskeinen syy kuulua yrittäjäjärjestöön. Uudenmaan Yrittäjät vahvistaa nyt omaa vaikuttamistyötään kahdella tasolla, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto sanoo.

Edunvalvonta- ja elinkeinopoliittinen ryhmä toimii Uudenmaan Yrittäjien hallituksen ja toimiston tukena. Se seuraa yrittäjien toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia ja niitä indikoivia heikkoja signaaleja sekä seuraa kunta-, hyvinvointialue- ja maakuntatason valmistelu- ja päätösprosesseja. Edunvalvontaryhmä valmistelee Uudenmaan Yrittäjien kantoja ja linjauksia ja auttaa tuomaan esiin yrittäjien näkemystä alueen elinkeinopoliittisissa kysymyksissä.

Edunvalvonta- ja elinkeinopoliittisen ryhmän muodostaa Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtajisto ja kolmesta yhdeksään muuta jäsentä. Ryhmän puheenjohtajan nimeää hallitus.

Edunvalvonta- ja elinkeinopoliittinen ryhmä 2022

Patrik Björkman, Itä-Uusimaa
Anne Lampinen, Itä-Uusimaa

Antti Rantalainen, Keski-Uusimaa
Ville Sainio, Keski-Uusimaa

Tapio Karjalainen, Länsi-Uusimaa
Markus Myllyniemi, Länsi-Uusimaa

Markku Aalto, Uudenmaan Yrittäjät
Janne Laitinen, Uudenmaan Yrittäjät
Mari Ståhls, Uudenmaan Yrittäjät
Willem van Schevikhoven, Uudenmaan Yrittäjät
Petri Ovaska, Uudenmaan Yrittäjät

Hyvinvointialuekohtaiset satelliittiryhmät

Uudenmaan Yrittäjien toimialueella aloittaa vuoden 2023 alusta neljä hyvinvointialuetta. Uudenmaan Yrittäjät perustaa hyvinvointialuekohtaiset edunvalvontaan keskittyvät satelliittiryhmät. Ryhmät tukevat alueellisen edunvalvontaryhmän toimintaa ja seuraavat oman alueensa elinkeinopoliittista kehitystä, muutoksia, päätöksiä ja heikkoja signaaleja.

– Meille on tärkeää, että yrittäjien ääni kuuluu kaikilla aluetasoilla, myös nyt perustettavilla hyvinvointialueilla, Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja Markku Aalto sanoo.

– Saimme kokoonpanot valmiiksi sopivasti aluevaltuustojen aloittamiseen nähden ja käynnistämme nyt toiminnan ripeästi, Uudenmaan Yrittäjien aluejohtaja Petri Ovaska sanoo. 

Hyvinvointialuekohtaiseen ryhmään kuuluu nimetty edustaja jokaisesta hyvinvointialueen paikallisyhdistyksestä. Länsi-Uudenmaan satelliittiryhmään kuuluvat myös Espoon ja Kauniaisten Yrittäjien edustajat ja Kerava-Vantaan satelliittiryhmään Vantaan Yrittäjien edustaja. Ryhmän puheenjohtajana toimii nimetty Uudenmaan Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja.

Hyvinvointialuekohtaiset satelliittiryhmät 2022

Itä-Uusimaa

Anne Lampinen, Askolan Yrittäjät
Jarno Storgårds, Lapinjärven Yrittäjät
Jouni Malmivaara, Loviisan Yrittäjät
Aku Eronen, Myrskylän Yrittäjät
Mikko Venäläinen, Porvoon Yrittäjät
Juha Ahola, Pukkilan Yrittäjät
Jeanette Broman, Sipoon Yrittäjät

Mari Ståhls, Uudenmaan Yrittäjät
Petri Ovaska, Uudenmaan Yrittäjät

Kerava – Vantaa

Harri Peltomaa, Keravan Yrittäjät
Carita Orlando, Vantaan Yrittäjät

Willem van Schevikhoven, Uudenmaan Yrittäjät
Petri Ovaska, Uudenmaan Yrittäjät

Keski-Uusimaa

Antti Rantalainen, Hyvinkään Yrittäjät
Pasi Huuhtanen, Kellokosken Yrittäjät
Tommy Kaila, Klaukkalan Yrittäjät
Soili Huovinen, Jokelan Yrittäjät
Roope Lehtoranta, Järvenpään Yrittäjät
Eero Kokko, Mäntsälän Yrittäjät
Ville Sainio, Nurmijärven Yrittäjät
Kirsi Jarkkola, Pornaisten Yrittäjät
Juha Heltimoinen, Tuusulan Yrittäjät

Willem van Schevikhoven, Uudenmaan Yrittäjät
Petri Ovaska, Uudenmaan Yrittäjät

Länsi-Uusimaa

Tiina Lehmuskoski, Espoon Yrittäjät
Ville Ekroos, Hangon Yrittäjät
Outi Lepistö, Inkoon Yrittäjät
Anu-Maria Sandelin, Karjalohjan-Sammatin Yrittäjät
Mikko Ojanen, Karkkilan Yrittäjät
Ann-Marie Nordström, Kauniaisten Yrittäjät
Markus Myllyrinne, Kirkkonummen Yrittäjät
Riikka Rinne, Lohjan Yrittäjät
Lea Adolfsson, Raaseporin Yrittäjät
Maria Koroma-Hintikka, Siuntion Yrittäjät
Svante Andström, Tenhola-Bromarvin Yrittäjät
Tapio Karjalainen, Vihdin Yrittäjät

Janne Lahtinen, Uudenmaan Yrittäjät
Petri Ovaska, Uudenmaan Yrittäjät