10.12.2020 klo 08:36
Uutinen

Uudenmaan Yrittäjien toimitusjohtaja vaihtuu

Toimitusjohtaja Petri Graeffe on irtisanoutunut Uudenmaan Yrittäjien palveluksesta. Hän arvioi, että järjestön kannalta on hyvä löytää uusi vetäjä ja hän haluaa itse uusia haasteita.

– Minulla on takana 15 vuoden hieno ura Uudenmaan Yrittäjissä. Olen parhaassa työiässä, joten pidemmän harkinnan jälkeen päätin katsella työuralleni vielä vähintään yhtä uutta haastetta. Tämä on juuri nyt erittäin looginen hetki toimitusjohtajan vaihdokselle. Järjestömme neljän vuoden strategiakausi päättyy juuri. Tänä aikana olemme muun muassa nousseet Suomen toiseksi suurimmaksi aluejärjestöksi, jäseniä meillä on 7 700. Olemme myös suurin ruotsinkielinen aluejärjestö liki 800 jäsenellämme. Toimintamme yhdessä erinomaisten paikallisyhdistystemme kanssa palvelee tehokkaasti jäsenistöämme, Petri Graeffe sanoo

– Järjestömme suunnitelmana on laatia uusi strategia vuoden 2021 alkupuolella – tälle alkavalle kaudelle on luontevaa löytää uusi vetäjä heti alusta alkaen. Uskon, että hän vuorostaan nostaa järjestömme Suomen suurimmaksi. Olen äärimmäisen kiitollinen saamastani mahdollisuudestani palvella uusmaalaisia yrittäjiä – olen saanut satoja ystäviä ja arvokkaan verkoston, Graeffe jatkaa.

– Olen nyt pari kuukautta vapaalla. Uusista suunnitelmistani kerron aikanaan, Graeffe sanoo.

– Petri on tehnyt vahvan työn Uudenmaan Yrittäjien hyväksi, kiitän häntä tästä lämpimästi – meillä on erinomainen tilaisuus hakea uutta toimitusjohtajaa, joka saa hyvät lähtökohdat järjestön eteenpäin viemiseen. Toivon Petrille menestystä tuleviin haasteisiin, sanoo Markku Aalto Uudenmaan Yrittäjien puheenjohtaja.

Hallitus aloittaa uuden toimitusjohtajan haun välittömästi. Graeffen työsuhde loppuu helmikuun 2021 alkupuolella.

Lisätietoja:

Markku Aalto, hallituksen puheenjohtaja p. 040 500 6046