21.5.2018 klo 09:55
Uutinen

Uudenmaan Yrittäjien vuoden nuoret yrittäjät luottavat kokeilukulttuuriin

Antti Kekäläinen, 29, ja Sami Suppola, 26, tutustuivat toisiinsa koulussa ja lähtivät kehittämään yhteistä yritystä ensin harrastuspohjalta.

Perjantai-iltana palkinnon pokanneet Antti Kekäläinen ja Sami Suppola tekevät digitaalisia videoita yrityksensä, Ansa Productionin kautta. Kun videoiden tekeminen otti nopeasti tulta alleen, yrittämisestä tuli osa-aikainen työ ja nyt täysipäiväinen työ kahdelle, tekemisen makuun päässeelle nuorelle. Ansa Production Oy työllistää jo välillisesti muitakin tekijöitä.

Yrityksen perustajat ja omistajat tuottavat ja kuvaavat mainoselokuvia, henkilöbrändivideoita, tuotevideoita ja opetusvideoita aina asiakkaan kulloisen tarpeen mukaan, usein alusta loppuun. Lisäksi yrittäjät konsultoivat asiakkaitaan sosiaalisen median käytössä. Tavoitteena on herättää katsojassa tunteita ja keskustelua puolesta ja vastaan.

Bisnestausta yhdistyi luovuuteen

Yrittäjiksi lähtiessään neljä vuotta sitten heillä ei ollut alan koulutusta eikä kokemusta yrityksen pyörittämisestä. Molemmat olivat kuvanneet videoita harrastuksenaan. Yrityksen menestyksen kannalta ratkaisevaa on ollut bisnestausta, liiketalouden opinnot ja tapa ajatella. Kasvun taustalla on selkeät arvot ja tavoitteet.

– Osaamme suhteuttaa luovimpiakin asioita aina liiketoiminnallisesta lähtökohdasta, Antti Kekäläinen sanoo.

Kekäläinen ja Suppola ovat sopineet selkeästi työnjaosta ja roolituksesta. Tavoitteita seurataan viikoittain.

Asiakkaan tarpeiden ymmärtäminen tuo töitä

Kekäläinen ja Suppola tekevät töitä eurojen suhteen analyyttisesti, mutta arjessa ihmiseltä ihmiselle. Tekemisessä näkyy työn ilo ja ihmisten kuuleminen.

– Digitaalinen video on lopulta viestinnän, myynnin ja markkinoinnin työkalu, Antti Kekäläinen sanoo.

– Meidän tehtävä on opetella asiakkaan liiketoiminnasta mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Siksi meillä ei ole kiinteitä palveluja, tuotteita tai hinnoittelua, Sami Suppola sanoo.

Talous kiittää ketteryydestä

Kekäläinen ja Suppola ovat onnistuneet luomaan luovan ja ketterän tuotantotavan, joka on myös tehokas ajanhallinnaltaan ja resurssien käytöltään. Tätä kautta Ansa Production pääsee erottumaan kustannustehokkuudellaan.

Ansa Production Oy:n liikevaihdon kehitys on ollut kovaa ja kannattavuus tasaista. Yritys on kolmen vuoden ajan kaksinkertaistanut liikevaihtonsa vuosittain. Alkavana tilikautena ennustettu liikevaihto on 100 000 euroa.

Ansa Production kehittyy kokeilemalla

Kekäläinen ja Suppola haluavat oppia koko ajan. Ansa Production on muun muassa osallistunut kahdesti Itä-Uudenmaan Kasvupolkuun.

– Meillä on ollut erilainen kasvupolku yrityksenä ja yrittäjinä. Perustaessa meillä ei ollut valmiita tuotteita tai palveluita. Olemme lähteneet luomaan ja kehittämään oikeastaan kaikkea liiketoiminnassa kokeilukulttuurin kautta. Kokeiluihin olemme hakeneet ja saaneet monenlaista tukea ja mentorointia, Antti Kekäläinen kertoo.

Kekäläinen ja Suppola kertovat, että tulevaisuuden näkymät ovat todella hyvät. Heidän oma nälkänsä kasvattaa yritystään on kova. Vaikka videokuvaus on kilpailtu toimiala, se on myös kasvava toimiala, kun yritykset ovat alkaneet ymmärtää videoiden käyttöä markkinointivälineenä.

Uudenmaan Yrittäjät palkitsee vuosittain alueensa Vuoden nuoren yrittäjän osana Suomen Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä -kilpailua. Maamme arvostetuimmassa alle 35-vuotiaille yrittäjille suunnatussa kilpailussa huomioidaan erityiset ansiot toimialaan, innovatiivisuuteen tai yrittäjäasenteeseen liittyen. Yksityisyrittäjäin Säätiö tukee voittajia 1500 euron suuruisella palkinnolla.

Teksti: Uudenmaan Yrittäjät

toimitus (at) yrittajat.fi