3.12.2019 klo 12:34
Uutinen

Uudet yrittäjät tutustuivat pizzan äärellä

Sarjassaan ensimmäinen uusille yrittäjille suunnattu Pizzaa & Bisnestä -tapahtuma järjestettiin tiistai-iltana 26.11. Haminassa ravintola Jack-Upissa.

Tapahtuma tarjosi mahdollisuuden vuosien 2017-2019 aikana yritystoiminnan aloittaneille yrittäjille viettää rentoa verkostoitumisiltaa yhdessä. Tapahtuman järjestivät yhteistyössä Kymen Yrittäjät, Haminan Yrittäjät sekä Cursor.

Illan avasi Kymen Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Hannu Lehtinen. Hän toivotti kaikki tervetulleiksi paikalle, minkä jälkeen jokainen tapahtumaan saapunut yrittäjä pääsi muutamalla sanalla kertomaan kuka on ja mitä tekee. Kaikille paikallaolijoille haluttiin suoda mahdollisuus tuoda omaa osaamistaan esiin ja pitää pieni markkinointipuhe yrityksestään.

Tapahtuman aikana kehittämisyhtiö Cursorin toimintaa esitteli yrityspalvelupäällikkö Tiina Paavola. Hän kertoi Cursorin toiminnasta Etelä-Kymenlaakson alueella, muun muassa sen tarjoamista maksuttomista yrityspalveluista sekä yrittäjille suunnatuista tapahtumista. Haminan Yrittäjien hallituksen puheenjohtaja Nina Nylund esitteli oman paikallisyhdistyksen toimintaa ja kertoi yrittäjien vaikuttamismahdollisuuksista sekä paikallisesti että valtakunnan tasolla.

Cursorin uusi yritysneuvoja Sami Moisio haastatteli kahta haminalaista yrittäjää, Sini Huhtalaa (Liikuntapalvelut Sini Huhtala) sekä Markus Huttusta (Haminan Autokorjaamo). Molemmat yrittäjä kertoivat tarinaansa, kuinka ovat päätyneet nykyiseen pisteeseen ja millaisia mutkia matkan aikana on taitettu. Molemmat yrittäjät kehuivat kehittämisyhtiön palveluita ja kannustivat yrittäjiä liittymään yrittäjäjärjestöön saadakseen hyviä kontakteja ja mahdollisuuden vaikuttaa.

Illan aikana yrittäjät tulivat tutuiksi toisilleen ja nauttivat herkullisia paikallisen yrittäjän valmistamia pizzoja. Osallistujat saivat tapahtumassa hyvin kattavan tietopaketin alueellisista ja paikallisista yritys- ja yrittäjäpalveluista.

Ilta onnistui kaikkiaan hyvin ja sai lämpimän vastaanoton. Tapahtuma on tarkoitus toteuttaa vuoden 2020 puolella myös muissa Kymenlaakson kunnissa ja kaupungeissa. Näistä tiedotetaan lisää mahdollisimman pian.