14.3.2017 klo 16:05
Uutinen

Vaalitentissä pohdittiin yrittäjien asemaa

Yritysten ja yrittäjien tarvitsemien palveluiden saatavuus, päiväkotien ja terveysasemien aukioloaikojen pidentäminen sekä Malmin lentokenttä olivat asiakokonaisuuksia, jotka nousivat Koillis-Helsingin Yrittäjien vaalitentti-illassa esiin. Suurpiireihin toivottiin omia elinkeinoasiamiehiä lähipalveluna.

Koillisen yrittäjien ja Haaga-Helian tradenomiopiskelijoiden yhteistyössä toteuttamassa vaalitentissä Malmilla Haaga-Helian tiloissa oli mukana tusinan verran kuntavaaliehdokkaita. Heistä valtaosa edusti Koillis-Helsinkiä, mutta mukana oli myös ehdokkaita muualta kaupungista, kuten Töölöstä, Arabianrannasta ja Ruoholahdesta.

Parituntisessa tilaisuudessa ehdokkaat ja yleisö oli jaettu kolmeen pöytään, joissa keskustelua käytiin yrittäjä-puheenjohtajien vedolla. Ehdokkaat vaihtoivat illan aikana kaksi kertaa pöytiä, jolloin kaikki yleisön edustajat pääsivät puheisiin jokaisen ehdokkaan kanssa. Keskustelunaiheiden painotukset vaihtelivat jonkin verran pöydittäin vaikka peruskysymykset liittyivätkin yrittäjäyhdistyksen jäsenyrittäjilleen tekemän kyselyn tuloksiin.

Teksti ja kuva: Teija Loponen