13.4.2021 klo 07:32
Uutinen

Vaikeaa kelirikkoa luvassa Pirkanmaalle

Syksyn ja alkutalven runsaat vesisateet ja kylmä keskitalvi ovat tiestölle huono yhdistelmä. Pirkanmaan ELY-keskus arvioikin, että maakunnan teille on tulossa vaikea kelirikkokeli. Ensimmäisiä routaheittoja on ollut tiestöllä nähtävissä jo maaliskuun puolivälissä.

”Vesimäärät olivat jo alkutalvesta monilla teillä suuria, ja koska tänä talvena lunta on ollut koko maassa, vettä tulee riittämään kevään sulamisvaiheessa”, pohjustaa maanteiden kunnossapidon asiantuntija Jarkko Pirinen Väylävirastosta.

Ennustettavissa on sekin, että sorateillä on pintakelirikon lisäksi myös runkokelirikkoa, joka puolestaan aiheuttaa haasteita eritoten raskaalle liikenteelle. Pintakelirikko näkyy sorateillä pehmeänä tai liejumaisena pintakerroksena, runkokelirikko koko tien kantavuuden heikkenemisenä. ELY-keskus muistuttaakin, että tästä syystä raskaat kuljetukset kannattaa ajoittaa joko kelirikkoa edeltävään tai sen jälkeiseen aikaan. Ja kaikkien tienkäyttäjien tulee myös sopeuttaa ajonopeus kelirikon edellyttämälle tasolle.

Kevään säät ratkaisevat

Kelirikon vakavuus riippuu kuitenkin suurelta osin kevään säistä. Kuiva ja aurinkoinen sää sekä yöpakkaset pitävät uhkaavan kelirikon kurissa. Myös paikalliset olosuhteet vaikuttavat merkittävästi kelirikon syntymiseen ja ajankohtaan. Aukeilla kuivilla paikoilla tie voi olla jo täysin kesäisessä kunnossa, kun kosteilla metsäisillä paikoilla kelirikko on vasta alkamassa.

Viime vuosina Pirkanmaalla on kelirikon vuoksi yleensä vuosittain asetettu painorajoituksia alle 40 kilometriä. Vuosi 2018 oli poikkeus. Silloin runkokelirikko oli poikkeuksellisen vaikea ja painorajoituksia kertyi kaikkiaan 282 tiekilometrille. Todennäköistä on, että tänäkin keväänä Pirkanmaan sorateille joudutaan asettamaan painorajoituksia ainakin tuo vuotuinen keskivertomäärä.

Päällysteiden kannalta kulunut perinteinen ja kunnon talvi on ollut hyvä, joskin syksyn ja alkutalven märät kelit kurittivat päällysteitäkin. Etenkin vähäliikenteisillä teillä ikääntyneet päällysteet voivat silti paikoin reikiintyä. Yhdessä sateen kanssa nollan molemmin puolin vaihtelevat lämpötilat ovat päällysteille myrkkyä.

Teksti ja kuva: Ville Kulmala

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 6.4.2021