Timo Kärkkäinen Valkeakoski elinkeinojohtaja
6.10.2022 klo 09:15
Uutinen

Valkeakosken elinkeinojohtaja löytyi Forssasta – takana pitkä teollisuushistoria

Valkeakosken elinkeinoelämän ruoriin tarttui elokuun alussa uusi kippari. Kaupungin elinkeinojohtajaksi valittu Timo Kärkkäinen on ehtinyt toimia pitkään paitsi teollisuudessa myös elinkeinoyhtiöiden palveluksessa. Pirkanmaalle mies siirtyi Forssasta, mitä edelsi pitkähkö pätkä Hämeenlinnan seudussa samoissa tehtävissä. Valkeakosken vahvuuksina mies pitää paitsi sijaintia myös pitkää teollista perintöä.

Elinkeinojohtaja Timo Kärkkäisen mukaan uudessa tehtävässä häntä kiinnosti nimenomaan Valkeakosken teollisuusvoittoisuus. Kärkkäinen on itse maatalon kasvatti, mutta uran hän on tehnyt vahvasti teollisuuden palveluksessa. Tätä tukee paitsi koulutusmyös työhistoria. Silloisella Tampereen Teknisellä Korkeakoululla pääaineena oli tuotantotekniikka ja teollisuustalous. Tähän suuntaan Hervantakin häntä vahvasti tuuppasi.

– Oma taustani on vahvasti teollisuudessa ja perheyrityksissä, joten valkeakoskelainen elinkeinorakenne oli itselleni varsin luonteva, hän aloittaa.

Ansioluettelosta löytyy niin Ahlströmiä kuin Tervastaso Oy:tä. Ja siinä sivussa on tullut opiskeltuakin. Ahlströmille hän teki aikanaan korkeakoulun diplomityönsä, ja Tervastason aikana hän suoritti kaupallisen MBA-tutkintonsa.

Sama laji, mutta uusi kenttä

Teollisuusyritysten jälkeen edessä oli pitempi aika julkisen puolen omistamissa elinkeinoyhtiöissä. Ensin oli vuorossa Hämeenlinnassa vaikuttava Linnan Kehitys Oy ja seuraavaksi pesti vastaavan firman pesti Forssan seudulla. Valkeakosken elinkeinojohtajana laji itsessään on tuttu, mutta pelikenttä uusi. Häme vaihtui samalla Pirkanmaan maakuntaan.

– Se ero tietysti on, että siinä missä aikaisemmin olen aina toiminut osakeyhtiömuotoisessa elinkeinoyhtiössä, olen nyt kaupungin palveluksessa, hän kertoo.

Koska tätä haastattelua tehtäessä pestiä ei ole takana edes täyttä kuukautta, on tarkemman analyysin tekeminen vaikeaa.

– Varmasti siitä, että nyt olemme kaupunkiorganisaation sisällä, on omat hyötynsä, mutta tämän arvioimiseen vajaa kuukausi on aika vähän, hän myöntää.

Jotain vanhaa ja jotain uutta

Elinkeinojohtaja näkee Forssan ja Valkeakosken välillä samankaltaisuuksia siinä, että kumpikin on vahvasti teollinen paikkakunta. Valkeakosken teollisuushistoria tietysti on vahvasti sidoksissa paperiteollisuuteen, sillä koko kaupungin teollinen perusta on kehittynyt vahvasti tälle pohjalle. Se on edelleen merkittävässä roolissa, mutta rinnalle on kasvanut paljon muutakin.

– Valkeakoski on sittemmin monialaistunut valtavasti, ja tänä päivänä Valkeakosken elinkeinorakenne on hyvin laaja, hän kertoo.

– Lisäksi yhteistä on se, että Hämeen Ammattikorkeakoulu toimii molemmilla alueilla, elinkeinojohtaja huomauttaa. Hämeenlinnan kanssa yhteistä puolestaan on vesistön läheisyys.

– Iso ero entisiin on myös se, että Tampereen läheisyys on täällä hyvin vahva tekijä, hän kertoo.

Selvät sävelet

Kärkkäisen titteli Valkeakoskella on elinkeinojohtaja. Mutta minkä hän itse näkee oman toimenkuvansa merkittävämmäksi tavoitteeksi.

– Elinkeinojohtajan tärkein rooli on tuottaa taloudellista hyötyä kaupunkiin juuri yritystoiminnan kautta. Tiimini kanssa me olemme täällä, jotta pystymme edistämään valkeakoskelaista yritystoimintaa kasvamaan ja kukoistamaan. Kaupungin yrityspalvelut ovat olemassa siitä syystä, että sitä kautta voidaan saada synnytettyä paitsi uusia työpaikkoja myös kasvua, hän visioi.

Entä mitä tuore elinkeinojohtaja sitten näkee Valkeakosken erityisinä valttikortteina?

– Tampereen läheisyys ja teollinen pitkä perinne ovat aivan avainasemassa. Täällä on vuosien varrella kehittynyt vahvaa osaamista, joka kantaa. Sijaintimme puolen tunnin ajomatkan päässä vahvasti kasvavasta Tampereesta on siis ehdottomasti meille hyväksi. Ylipäätään pidän kyllä Valkeakosken sijaintia oikein hyvänä. Tampere–Turku–Helsinki-kasvukolmion suhteen olemme oikein hyvissä asemissa, hän kertoo.

Valkeakoski elinkeinojohtaja ja puheenjohtaja Lintula
YRITTÄJÄJÄRJESTÖKIN ON jo käynyt tutuksi Timo Kärkkäiselle. Tuore johtaja osallistui taannoin yrittäjien järjestämälle risteilylle, ja yrittäjänpäivänä hän oli mukana toritapahtumassa yhdessä paikallisen yrittäjäyhdistyksen kanssa. Kuva on otettu Valkeakosken torilla yrittäjänpäivänä 5. syyskuuta, ja siinä Kärkkäisen lisäksi esiintyy puheenjohtaja Matti Lintula.

Viikoittaiset visiitit keskeisessä roolissa

Elinkeinopomo on alkanut ottaa uutta pestiään haltuun paitsi oman porukan kanssa sovituilla tapaamisilla myös yritysvierailuilla. Tämäkin haastattelu sovittiin iltapäivään, koska aamupäivästä oli kalenteriin merkitty yritysvisiitti.

– Me olemme joka viikko joko yritysasiamies Vesa Varhon tai markkinointipäällikkö Petri Ahosen kanssa käyneet vierailulla yrityksissä, mikä on ollut hyvin hedelmällistä, hän kertoo.

Käytännössä vierailut ovat menneet niin, että Varhon kanssa on käyty enemmän teollisuuspuolen yrityksissä, kun taas Petrin kanssa on listalla ollut pikemminkin matkailualan toimijoita. Pääasiallinen yritysvierailuista jäänyt tunne on ollut positiivinen.

– Varsin hyviä näkymiä sekä halua kasvaa ja kehittyä olen tunnistanut, hän kertoo. Tosin haasteitakin nykytilanne varmasti tarjoaa.

– Selvä on, että energian hinta ja muut epävarmuudet aiheuttavat omat haasteensa, hän kertoo. Näiden käyntien pohjalta myös mietitään tulevaa.

– Selvä on, että ei meidän kannata ruveta puskemaan asioita, joille ei ole tilausta. Tässäkin mielessä nämä visiitit ovat hyvin tärkeitä.

Työn alla työllisyysasiat

Tuore elinkeinojohtaja näkee Valkeakosken yrityspalveluissa olevan juuri nyt tilausta työvoiman saatavuuden edistämiselle.

– Työllisyysasiat ovat työn alla, hän kertoo. Työllisyysasioissa kehitetään juuri nyt Tanja Kulmalan vetämä Power-hankkeen avulla.

– Meillä on yhteinen CRM-järjestelmä työllisyyspalveluiden kanssa, josta voimme suoraan jakaa tietoa ja apua. Toki tuotamme edelleen myös vakiintuneempia yrityspalveluita, hän kertoo. Tähän mennessä kokemus uudesta pestistä on ollut pelkästään myönteinen.

– Arvostan todella paljon pitkää kokemusta ja näkemystä, jota meiltä talosta löytyy. Yritysasiamies Vesa Varho, yrityskoordinaattori Piritta Forsten sekä markkinointipäällikkö Petri Ahonen tiimeineen ovat todella hyvä ja arvokas resurssi tässä työssä.

Kuvat: Riina Syrjänen, Ville Kulmala

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 20.9.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala