26.10.2017 klo 12:31
Uutinen

Velallisyhtiön osakkeita vastineeksi veloista? – ”laillistettu yrityskaappaus”

Joukkolainamarkkinoiden kehittämistä pohtineen työryhmän mukaan velkasaneerauksessa tulisi olla mahdollista muuttaa velkoja velallisyhtiön osakkeiksi. Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivosen mukaan järjestelyjen pitäisi perustua osapuolten väliseen sopimukseen, ei pakkoon.

Valtiovarainministeriön työryhmä esitti tammikuussa ehdotuksensa joukkolainamarkkinoiden sääntelyn kehittämisestä.

Työryhmän esityksen mukaan osa konkurssin uhkaaman yrityksen veloista voitaisiin muuttaa yrityksen osakkeiksi – ilman yrittäjän suostumusta.

– Velkasaneerauksen tehtävä on tervehdyttää jatkamiskelpoinen yritys, ei mahdollistaa laillistettuja yrityskaappauksia tai muuten loukata yrittäjän oikeuksia. Varsinkin pienemmän yrityksen kohdalla sen toiminta ja menestyminen perustuvat yrittäjän omaan työpanokseen ja osaamiseen. Pakollinen velkakonversio ei edesauta tällaisen yritystoiminnan tervehdyttämistä. Onkin tärkeää, että tällaiset järjestelyt perustuisivat osapuolten väliseen sopimukseen, ei pakkoon, sanoo Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen.

– Emme missään nimessä hyväksy lakia, joka mahdollistaisi yrittäjän osakkeiden siirtämisen velkojille ilman yrittäjän suostumusta.

Toivosen mukaan vastaava pakkosääntely ei ole yleisesti käytössä maailmalla.

– Jos tällaista sääntelyä on olemassa, se koskee tavallisesti suuryrityksiä, joilla on käytössään useampia eri velkainstrumentteja tai joiden osakkeet on listattu.

– Suomessa yli 93 prosenttia yrityksistä on alle 10 henkilön mikroyrityksiä, joiden toiminta perustuu vahvasti yrittäjän panokseen ja motivaatioon. Suuryrityksiä meillä on vain 0,2 prosenttia.

Tänään järjestetään aihetta käsittelevä seminaari, johon myös Suomen Yrittäjät osallistuu.

– Aiomme painokkaasti sanoa, että me emme aio missään tilanteessa hyväksyä tällaista lainsäädäntöä, Toivonen toteaa.

Pasi Lehtinen

pasi.lehtinen (at) yrittajat.fi