1.11.2022 klo 13:52
Uutinen

Verkostoidutaan.fi on ollut tervetullut tapahtumasarja

Kouvolan Yrittäjien järjestämä uudenlainen tapahtuma Verkostoidutaan.fi on ollut erittäin tervetullut ja iloisesti vastaanotettu tapahtumasarja. Tapahtumia on järjestetty loppukesän ja syksyn aikana kaksi ja kolmas on jo tulossa.

Kaksi ensimmäistä tapahtumaa järjestettiin Bar Cafe Columbiassa. Ensimmäisessä yhteistyökumppanina oli KPL ja toisessa KooKoo. Molemmat yhteistyökumppanit tarjosivat kyseisten tapahtumailtojen otteluihin liput osallistujille. Verkostoidutaan.fi -osallistujat ovat olleet iloisia tämänkaltaisesta yhteistyöstä ja kiitelleet mahdollisuudesta päästä mukaan paikallisten huippu-urheiluseurojen otteluihin.

Kouvolan Yrittäjät on mielissään, että tämän kaltainen tapahtuma on herättänyt kiinnostusta laajalti yrittäjäkentällä. Tapahtumat ovat antaneet aidon mahdollisuuden tutustua paikallisiin yrittäjäkollegoihin ja tavata eri alojen ammattilaisia kaikille yrittäjille avoimissa tapahtumissa.

Tapahtumien jälkeen on kerätty palautteita ja osallistujien kehitysehdotuksia on kuultu. Toiveissa on ollut, että ajankohta muutettaisiin perjantai-iltapäivistä pois, ja että tapahtumapaikkana toimisi rauhallisempi ja yksityisempi tila. Kehitysideoina on ehdotettu myös, että tapahtumissa käsiteltäisiin yrittäjiä koskevia ajankohtaisia teemoja esim. tietoiskuin ja asiantuntijavierain. Edellisessä tapahtumassa Raino Kukkosen 70-vuotissäätiön perustaja Raino Kukkonen oli kertomassa säätiön toiminnasta ja siitä, kuinka säätiöltä on mahdollista hakea avustuksia yritystoimintaan ja innovaatioihin.

Seuraava Verkostoidutaan.fi -tapahtuma järjestetään Kouvolan Teatterin ravintola Harkossa ke 9.11. klo 17.30. Mukana myös Kouvolan kaupungin kehittämisyhtiö Kouvola Innovationin toimitusjohtaja Kimmo Niemi kertomassa Kinnon yrittäjille suunnatusta monialaisesta palvelutarjonnasta. Mitä Kinno oikeasti tekee? Mitä Kinno tarjoaa yrittäjille? Tule kuulemaan!

Tapahtuman jälkeen 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta pääsee osallistumaan samana iltana Kouvolan Teatterin Joulushown omaisten näytökseen klo 19.

Tapahtumat ovat avoimia ja maksuttomia kaikille Kouvolan alueen yrittäjille. Osallistuminen ei edellytä kuulumista yrittäjäjärjestöön.

Tervetuloa siis verkostoitumaan kanssamme, verkostoissa on voimaa!

Ilmoittautuminen: Verkostoidutaan.fi