6.2.2017 klo 12:43
Uutinen

Virallisen näköinen kirje johti yrittäjän vedätyksen uhriksi

On äärimmäisen väärin, että huijarit saavat toimia Euroopan unionin arvonlisäverorekisterissä, sanoo petetty yrittäjä.

Viime viikon uutinen huijauskirjeistä epäillystä EBN European Business Numberista rohkaisi uhriksi joutunutta yrittäjää kertomaan kokemuksensa Yrittäjäsanomille. Yrittäjä ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään, joten kutsumme häntä Heikiksi.

Yksinyrittäjä Heikki sai muutama vuosi sitten yrittäjäuransa alkutaipaleella kirjeen, jonka lähettäjäksi oli merkitty EBN European Business Number.

EBN lupasi Heikin yritykselle näkyvyyttä EU-maiden yritysten verkkohakemistossa. Paperi oli virallisen näköinen ja kirjoitettu akateemisella ja vaikeaselkoisella englannilla. Palvelun hintaa ei näkynyt.

– Kirjeen ulkoasu ja käytetty englannin kieli vaikuttivat erittäin virallisilta enkä osannut epäillä mitään, Heikki kertoo.

EBN pyysi luottokortin numeroita

Heikki allekirjoitti paperin ja postitti sen EBN:lle. Muutama viikko tästä hän sai ensimmäisen, 490 euron laskun sekä tiedon, että tehty sopimus on kolmivuotinen.

– Laskun liitteenä oli kopio allekirjoittamastani kappaleesta ja nyt korostetulla tekstillä maininta, että olen muka ostanut palvelua. Olin kauhuissani. Teksti oli niin pienellä, ettei sitä ilman suurennuslasia tahtonut nähdä.

Laskun liitteenä tuli myös paperi, jossa oli Visa- ja MasterCard -luottokorttien kuvat sekä pyyntö suorittaa maksu kopioialla kortin numeron ja turvanumeron tekstikenttään.

– Siinä vaiheessa aavistin, että olin joutunut roistojen ja huijarien kohteeksi.

Reklamaatio ei auttanut, alkoi saapua perintäkirjeitä

Heikki alkoi taistella vastaan. Hän kirjoitti EBN:lle reklamaation ja vaati perumaan laskun sillä perusteella, että häntä oli johdettu harhaan.

– Ajattelin, että tämä riittää, mutta muutamien viikkojen kuluttua aloin saada uhkaavia perintäkirjeitä.

– Se oli todella masentavaa ja stressaavaa aikaa, kun ei tiennyt, mitä seuraavaksi tapahtuu.

Heikki sai yllättäen puhelun toiselta yrittäjältä, joka kertoi joutuneensa saman huijarin uhriksi. He kävivät asian tiimoilta sähköpostikeskustelua, ja keskusteluun liittyi pikkuhiljaa muitakin kohtalotovereita.

– Yhdessä päätimme, että emme maksa huijareille senttiäkään. Tätä jatkui meillä kaikilla kuukaudesta ja vuodesta toiseen.

Poliisi oli kädetön

Viimein Heikki päätti, että vie asian poliisille ja tekee rikosilmoituksen. Se ei kuitenkaan johtanut mihinkään.

– Sain muutaman kuukauden kuluttua rikosilmoituksen tekemisestä poliisilta ilmoituksen, että asian tutkinta ja käsittely on lopetettu, koska rikollinen on Suomen rajojen ulkopuolella ja tutkinta on siitä syystä mahdotonta.

Tämän jälkeen EBN-laskuja saapui postissa harvemmin, ja niiden tyyli kävi vähemmän aggressiiviseksi.

”Pitäisi olla jokin taho, joka lopettaa rikollisten toiminnan”

Heikin mielestä European Business Numberin ja sen kaltaisten toimijoiden työ pitäisi olla estettävissä.

– Minusta on äärimmäisen väärin, että tällaisia huijareita on EU:n VAT [value added tax = arvonlisävero] -rekisterissä ja että he voivat harjoittaa rikollista toimintaa.

– Minulla ei ole ollut mahdollisuuksia eikä resursseja lähteä viemään asiaa pidemmälle, mutta kun tällaista tapahtuu EU:n talousalueella, niin pitäisi olla jokin keino ja taho, joka voisi hoitaa asiaa niin, että rikolliset joutuisivat lopettamaan tämän.

Suomen Yrittäjät valistaa harhaanjohtavasta markkinoinnista

Heikki jatkaa yritystoimintaa edelleen.

– Halusin kertoa kokemukseni, koska meitä huijatuksi tulleita on varmasti paljon. Monia tämä asia rassaa varsinkin, kun ei tiedä mitä asialle pitäisi tehdä ja kuka voisi auttaa.

Suomen Yrittäjien Yrittäjän ABC -sivulla neuvotaan tunnistamaan ja suojautumaan harhaanjohtavalta markkinoinnilta.

Yrittäjäsanomat

toimitus@yrittajat.fi