3.11.2022 klo 07:30
Uutinen

Voisiko Nekalasta olla Tampereen Telliskiveksi?

Nekala on hyvä paikka olla ympäri vuorokauden, ja täällä kohtaavat niin harrastajat, haalarit kuin hipsterit. Jos ei vielä, niin toivottavasti ainakin lähitulevaisuudessa. Tänä päivänä Nekalasta uupuu oikeastaan vain vähän lisää palveluita sekä sellaisia yrityksiä, jotka pitäisivät meidät Nekalassa myös viikonloppuisin.

Esikuva voisi löytyä etelämpää Virosta. Viron pääkaupunki Tallinnan Telliskivi sijaitsee pienen kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta ja on noussut muutamassa vuodessa tallinnankävijän ”pakko käydä”-listalle. Alueelta löytyy ravintoloita ja viinibaareja ja taidegallerioita vanhoihin teollisuusrakennuksiin piilotettuna.

Samansuuntaisia visioita

Tampereen kaupunki on parhaillaan visioimassa Nekalan tulevaisuutta yhteistyössä alueen yrittäjien sekä maanomistajien kanssa. Työ on vasta alkumetreillä, mutta ilahduttavan yritysmyönteiseltä alueen tulevaisuus näyttänee myös jatkossa, Nekalan perinteinen yritysalue säilyy jatkossakin myös yritysalueena. Aluetta halutaan kuitenkin vahvasti kehittää niin että nykyisen yritystoiminnan lisäksi tänne voitaisiin saada lisää täydentäviä palveluita. ”Särmää ja rosoa rinnakkain” lukee kaupungin luonnospaperissa.

Tahtotila näyttää olevan samanmielinen. Kysyipä toiveita sitten kaupungin, yrittäjien ja kiinteistönomistajien edustajalta, visiot ja toiveet ovat samassa linjassa. Haasteiksi nousevat epäilemättä resurssit ja aikataulut, kuten se, kuinka saada varsinkin kaavamuutokset etenemään riittävän ripeästi – tälläkin hetkellä alueella odotetaan yksittäisten asemakaavan muutoshakemuksien rivakampaa käsittelyä ja muutosprosessien käynnistämistä. Erityisesti siis sellaiset muutokset, jotka voisivat jatkossa mahdollistaa alussa mainitsemani Telliskivi-esimerkin kaltaisen kehityksen.

Telliskivi VisitTallinn
VOISIKO Tallinnan Telliskivi näyttää suuntaa sille, millainen tulevaisuuden Nekalasta rakentuu, kysyy kirjoittaja Ulla Tirronen, Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjien puheenjohtaja. Kuva: VisitTallinn

Tätä yrittäjät tahtovat

Me Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjissä haaveilemme tänne lisää yrityksiä, jotka pitävät meidät jatkossa Nekalassa myös iltaisin ja viikonloppuisin. Rohkaisevia esimerkkejä löytyykin jo mukavasti. Kiipeilykeskuksen, PinBall Unionin -flipperihallin tai Sorin Sirkuksen kaltaisille harrastuspaikoille tuntuu ainakin olevan kysyntää.

Yhtälailla jäsenistössämme on kiinnostusta saada Nekalaan lisää ruokailumahdollisuuksia myös iltaisin, Wanhan Tapin tapaan. Sellainenkin toive nousi esiin, että alueen ihaniin leipomoihin ja kahviloihin voisi mennä viikonloppubrunsseille. Nämä toiveet toki tarkoittavat osaltaan sitä, että viikonloppuisin kävijöitä tulisi olla muualtakin kuin Nekalasta.

Me paikalliset yrittäjät visioimme myös uusista tapahtumista, joissa paikalliset yrittäjät pääsisivät esittelemään ja myymään palveluita ja tuotteitaan, siis esimerkiksi kaupunkifestivaaleja ja kulttuuritapahtumia. Sellaista, joiden myötä voi halutessaan vähän vahingossakin viettää koko viikonlopun Nekalassa ja lähialueilla. Paljon pilkahduksia tästä suunnasta jo on – esimerkiksi kulttuurikeskushanke tukee omalta osaltaan hienosti tätä.

Jos sinulla on ideoita, miten kehittää Nekalan ja lähiympäristön aluetta, ethän epäröi ottaa yhteyttä!

Mikä ihmeen Telliskivi?

Telliskivi on Tallinnan keskustan pohjoispuolella sijaitseva kaupunginosa, joka tunnetaan luovan talouden ja kulttuurin keskittymänä. Pidetäänpä sitä myös pääkaupungin niin sanottuna hipsterikeitaana.

Tilat ovat Baltian rautatietehtaan entisiä toimitiloja. Teollisuustoiminta alueella loppui 1990-luvun alussa. Telliskiven luovan keskuksen perusti vuonna 2007 virolainen yrittäjä Jaanus Juss, joka on aluetta hallinnoivan yhtiön OÜ Telliskivi Majan toimitusjohtaja.

Nykyään alueelta löytyy kymmenen luovan talouden toimintaa keskittynyttä rakennusta, joissa toimii yli parisataa luovan alan yritystä, seitsemän ravintolaa, kaksi teatteria sekä reippaanpuoleisesti kokous- ja seminaaritiloja.

Telliskiven alueella järjestetään joka vuosi yli 500 erilaista tapahtumaa, kuten tanssi- ja musiikkijuhlia, kirpputorifestivaaleja sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Suoraan suomennettuna Telliskivi voidaan kääntää Tiiliskiveksi.

Tekstin on kirjoittanut Ulla Tirronen, Nekalan-Koivistonkylän Yrittäjien puheenjohtaja. Ulla toimii yrittäjänä ja valmentajana Blue Screen 404 -studiolla Nekalassa, eikä useimmiten välittäisi poistua Nekalasta edes viikonloppuisin. Ulla rakastaa tehdä asiat etänä, ja elääkin digilasit päällä. Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 18.10.2022