Asiantuntijavinkit: Yrittäjän jaksaminen ja hyvinvointi
24.4.2024 klo 09:00
Uutinen

Yrittäjä hakee apua jaksamiseen ensin puolisolta, sitten kollegalta

Yrittäjien töissä jaksaminen on parantunut hieman viime vuosina, kertoo tuore Yrittäjägallup. Apua yrittäjä hakee useimmin puolisolta.

37 prosenttia yrittäjistä kertoo tuoreessa Yrittäjägallupissa, että heillä ei ole jaksamisongelmia, 47 prosenttia on joskus ylirasittunut, yhdeksän prosenttia on jatkuvasti ylirasittunut ja viisi prosenttia lähellä loppuun palamista. 

Tilanne on parantunut viime vuosina. Toukokuussa 2022 34 prosenttia kertoi, ettei heillä ole jaksamisongelmia, mutta 17 prosenttia oli joko jatkuvasti ylirasittunut tai lähellä loppuun palamista. 

– On myönteistä, että vaikeista ajoista huolimatta yrittäjien jaksaminen on vahvistunut. On palattu vähitellen tilanteeseen, joka oli ennen korona-aikaa, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen

– On kuitenkin huomattava, että erityisesti monilla työnantajayrittäjillä on jaksamisongelmia. Siksi on tärkeää tehdä toimia, jotka keventävät työnantajayrittäjien kuormaa. Henkilöstöasiat aiheuttavat monelle liikaa stressiä. 

Jaksamisongelmia on eniten 5–9 henkeä työllistävillä ja teollisuudessa toimivilla. 

Yrittäjän jaksamisella on huomattava vaikutus yrityksen toimintaan. 46 prosenttia arvioi, että yrittäjän jaksaminen vaikuttaa paljon yritystoimintaan ja 37 prosenttia vähän. 

– Yrittäjän hyvinvointi ja jaksaminen ovat tärkeitä asioita koko yrityksen ja sen henkilökunnan hyvinvoinnille. Jos yrittäjä voi huonosti, se heijastuu yritykseen ja koko työyhteisöön, Pentikäinen sanoo. 

Yrittäjägallupiin vastasi 3.–15. huhtikuuta 1 076 mikro- ja pk-yritysten edustajaa. Vastaajista 44 prosenttia oli yksinyrittäjiä. 

Apua puolisolta ja kollegalta 

Yrittäjistä 12 prosenttia on hakenut apua työssäjaksamisen. Osuus oli hieman korkeampi vuonna 2022 (15 prosenttia). 

Puoliso on useimmiten henkilö, jolta yrittäjä hakee apua jaksamisongelmiin. 52 prosenttia turvautuu puolisoon, 40 prosenttia yrittäjäkollegaan, 38 prosenttia ystävään ja 36 prosenttia työterveyshuoltoon. Puolison ja yrittäjäkollegoiden merkitys on kasvanut eniten sitten vuoden 2022, jolloin asiaa kysyttiin edellisen kerran. 

Yrittäjät kokevat pystyvänsä aiempaa paremmin keskittymään työhönsä. 61 prosenttia arvioi pystyvänsä keskittymään työhönsä hyvin. Toukokuussa 2021 vastaava osuus oli 52 prosenttia. 

Stressiä yrittäjille aiheuttavat eniten kiire (44 prosenttia), tulospaineet (33 prosenttia) ja byrokratia (28 prosenttia). Kiireen osuus stressin aiheuttajana on lisääntynyt. Kysely tehtiin ammattiyhdistysliikkeen poliittisten lakkojen jälkeen. Ay-liikkeen lakot aiheuttivat stressiä 25 prosentille. 

Yli kymmenen henkeä työllistäville suurin stressin aiheuttaja on henkilöstöasiat.   

Lue myös Pippa Laukka antaa vinkkejä yrittäjän jaksamiseen – Ilmoittaudu webinaariin

Yksinyrittäjistä 70 prosenttia ilman työterveyttä

Yrittäjistä 40 prosentilla on käytössään sekä ennaltaehkäisevä että sairaanhoidon sisältävä työterveyshuolto, 41 prosentilla ei ole käytössä työterveyshuoltoa. Yksinyrittäjistä 70 prosenttia on ilman työterveyshuoltoa. Miesyrittäjillä on selvästi useammin käytössä työterveyshuollon palvelut kuin naisyrittäjillä, joista yli puolet on ilman. 

– On huolestuttavaa, että moni yrittäjä on edelleen ilman työterveyspalveluita. Tarvitaan sekä lakimuutoksia että paremmin yrittäjille soveltuvaa palvelutarjoamaa. Erityisesti yksinyrittäjille ja pienille työnantajille pitäisi räätälöidä kustannustehokas työterveyspalvelu, toimitusjohtaja Pentikäinen sanoo. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä. 

Näin kysyttiin

Yrittäjien Verianilla teettämään tutkimukseen vastasi 1 076 pk-yritysten edustajaa 3.−15.4.2024.
Tutkimustulosten luottamusväli on 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus
Toimitus