9.10.2018 klo 17:47
Uutinen

Yrittäjä julkaisi kuvan bensavarkaasta – varas vei käräjille ja yrittäjä sai sakot

Huoltoasemayrittäjä julkaisi Facebookissa kuvan ja nimen polttoainetta näpistäneestä miehestä. Bensarosvo vei asian oikeuteen ja yrittäjälle sekä hänen työntekijälleen tuomittiin sakkorangaistus, kertoo Aamuposti-lehti.

Yrittäjät niin kaupoissa kuin liikenneasemilla ovat tuskastuneet näpistelijöihin, jotka aiheuttavat rahallisia menetyksiä ja ovat turvallisuusriski.

Suomen Yrittäjät ja Kaupan liitto jättivät joulun alla oikeusministeri Antti Häkkäselle vaatimuksen, että sakon muuntorangaistus pitää palauttaa lakiin. Oikeusministeriössä onkin pikavauhtia valmisteltu lakiesitys, jonka mukaan toistuvasti näpistykseen syyllistyvät voisivat joutua vankilaan seitsemän näpistyksen jälkeen, jos sakot jäävät maksamatta.

Lain odotetaan tulevan eduskunnan käsittelyyn aivan lähiaikoina.

Termi näpistys antaa kuvan siitä, että kyse on tikkarin näpistämisen luokkaa olevasta teosta. Näpistyksen yläraja on kuitenkin 500 euroa, vasta sitä suuremmissa summissa aletaan puhua lakitekstin mukaan puhua varkaudesta. Vähittäiskauppa kärsii vuosittain noin 500 miljoonan euron menetykset myymälävarkauksien vuoksi.

Omituiseksi tilanteen tekee se, että yrittäjille on nyt alettu mätkäistä sakkoja, kun he ovat julkaisseet kuvia näpistelijöistä sosiaalisessa mediassa.

Nimi rekisterinumeron perusteella

Hyvinkääläisen Teboil Kehäkujan Facebook-sivuilla julkaistiin tammikuussa 2017 valvontakameran kuva tilanteesta, jossa mies anastaa polttoainetta. Julkaisussa mainittiin polttoainetta varastaneen henkilön nimi, jonka huoltoaseman henkilökunta oli saatu tietoonsa auton rekisterinumeron perusteella.

Lisäksi julkaisua kehotettiin jakamaan eteenpäin, ja sitä jaettiin Facebookissa yli 2000 kertaa.

Polttoainetta näpistänyt mies kertoi käräjäoikeudelle saaneensa julkaisun johdosta julkista halveksuntaa sekä uhkaavia ja loukkaavia kommentteja.

Teboil Kehäkujan kauppias Raakel Hynninen kertoo pitävänsä saamaansa tuomiota kohtuuttomana ja oikeustajun vastaisena.

– Me kauppiaat koemme, että näpistelijöihin ei suhtauduta yhteiskunnassamme vakavasti, vaikka näpistelijät ovat yrityksen toiminnalle sekä henkilökunnan että asiakkaiden turvallisuudelle iso ongelma, Hynninen sanoo Aamuposti-lehden haastattelussa.

Yrittäjä Hynninen sai 40 päiväsakkoa ja Facebook-päivityksen tehnyt työntekijä 30 päiväsakkoa. Lisäksi he joutuvat yhdessä maksamaan bensavarkaalle 1500 euron korvauksen sekä oikeudenkäyntikulut.

Jo useita sakkoja

Hyvinkäälääisen Teboil Kehäkujan kauppias Raakel Hynninen ja hänen työntekijänsä kertoivat vastauksessaan käräjäoikeudelle, että aseman tankkeihin oli kiinnitetty laput, joissa luki, että polttoainetta varastamalla henkilö antaa luvan julkaista kuvan itsestään Facebookissa.

Hyvinkään käräjäoikeus katsoi, että polttoaineen anastaminen ei ole niin vakava rikos, että rikosepäillyn kuvan julkaiseminen olisi ollut perusteltua. Käräjäoikeuden mukaan julkaiseminen on aiheuttanut asianomaiselle halveksuntaa ja teko loukannut hänen yksityisyyden suojaansa.

Oikeuslaitos myös katsoi, että polttoainemittareiden teksti ei antanut lupaa nimen julkaisuun sosiaalisessa mediassa.

Käräjäoikeudessa on käsitelty viime aikoina ainakin kaksi vastaavaa tapausta. Tuomiot ovat menneeltä kesältä Vaasasta ja Seinäjoelta. Ensimmäisessä tapauksessa rautakauppias julkaisi kuvan myymälävarkaasta. Toinen yrittäjä jakoi myös julkaisun ja sakot tuli molemmille.

Toisessa tapauksessa ruokakaupan sivuilla julkaistiin valvontakameran kuva alaikäisestä näpistelijästä.

Jari Lammassaari

jari.lammassaari(at)yrittajat.fi