13.2.2017 klo 12:58
Uutinen

Yrittäjä myy talonsa, firmansa ja omaisuutensa huuto.netissä

”Myyn siis koko elämäni kylmässä Suomessa. Elämäni sisältää: Hirsitalon, 5500m tontilla, 2 autotallia, valmistunut. V.2008, remontoitu kokonaan 2013. 2 autotallia 2:lle autolle. Loma-asunnon Ikaalisten kylpylässä. Yritykseni, 12 vuotta vanhan nettikaupan.”

Viikonloppuna huuto.nettiin tullut erikoinen myynti-ilmoitus alkaa sanoilla ”tämä ei ole vitsi”. Ilmoituksessa kaupataan talon, nettikauppaa tekevän yrityksen ja loma-asunnon lisäksi avo-autoa, matkailuautoa, keräilyautoa, mönkijää ja kaikkea irtaimistoa.

Lähtöhinta tälle elämänkokoiselle paketille oli 230 000 euroa. Maanantaina puoliltapäivin vasta kaksi huutajaa oli tarttunut tarjoukseen ja hinta oli noussut vasta 231 000 euroon. Huutokauppa sulkeutuu näillä näkymin 24.helmikuuta.

– Tähän kauppaan ei kuulu mitään särkyneitä unelmia. Mukaani otan vain sukellusvarusteeni, passini, ja pari autoani pistän sukulaisten talliin, nimimerkkiä Goodman käyttävä myyjä kertoo.

Aamulehden mukaan myyjä on ylöjärveläinen valtuutettu, yrittäjä Matti Ylitalo. Hänet valittiin valtuustoon perussuomalaisena, mutta hän perusti sittemmin oman valtuustoryhmänsä.

Ylitalo erotettiin Aamulehden mukaan viime keväänä Ylöjärvellä lautakunnista. Hänen epäiltiin syyllistyneen rasistiseen vihapuheeseen Facebookissa. 45 valtuutetun allekirjoittaman aloitteen mukaan Ylitalo ei enää nauttinut luottamusta.

– Mulle riitti, kiitti Sipilä ja kumppanit. On muuten kylmä ja luntakin pirusti. Mä en tarvitse kun sukellusvarusteeni, kaksi autoa (tunnearvo) sekä taksiyritykseni pidän, lain mukaan en voi myydä sitä. Laadukas elämä sopurahalla. Ilman rasitteita, yrittäjä Matti Ylitalo kirjoittaa ilmoituksessaan.

Ylitalo on Aamulehden mukaan ollut jo pari kuukautta vaimonsa ja kahden kouluikäisen lapsensa kanssa Espanjassa Alicanten lähellä.

toimitus@yrittajat.fi