3.3.2021 klo 11:28
Uutinen

Yrittäjä, ota nämä vakuutukset haltuun!

Vakuuttamisen perimmäinen ajatus on varautua elämän epävarmuustekijöihin ja riskeihin, eli mahdollisesti sattuviin vahinkoihin. Kun hahmotat, millaisia asioita eteesi voi tulla ja olet varautunut niihin, on helpompi keskittyä omaan työhösi ja yritystoimintaasi. Kokosimme yhteen yrittäjän pakolliset ja tärkeimmät vapaaehtoiset vakuutukset, sekä mitä tulee huomioida, kun yritys muuttuu työantajayritykseksi.

Kaupallinen yhteistyö: Fennia

Fennian myyntijohtajan Kirsi Rouhiaisen mukaan yrittäjän tärkeimmät henkilöriskit ovat sairastuminen tai työkyvyttömyys.

– Yrittäjillä on vahva usko, etteivät he itse sairastu, hän tiivistää.

Yrittäjällä on vain yksi pakollinen vakuutus: YEL. Siihen kiteytyy paitsi yrittäjän eläketurva, myös sosiaaliturva. Kiusaus asettaa YEL-työtulo minimitasolle on suuri etenkin yrityksen perustamisvaiheessa.

– Minimi ei ole ok missään vaiheessa. Työtulo pitää asettaa ainakin työttömyysturvaan oikeuttavalle tasolle. Kelan maksamat etuisuudet katsotaan aina YEL-työtulosta, Rouhiainen muistuttaa.

Suo itsellesi sama turva kuin palkansaajalla

Osa yksinyrittäjistä toimii sivutoimisena yrittäjänä, joiden vakuutusturvan ainakin henkilöriskien osalta hoitaa päätoimesta palkan maksava työnantaja. On kuitenkin hyvä huomata, että nämä vakuutukset eivät ole voimassa yritystoimintaa harjoitettaessa.

Vapaaehtoisissa vakuutuksissa peukalosääntönä voidaan pitää sitä, että yrittäjien turva olisi samalla tasolla kuin palkkatyössä ollessa.

Yrittäjän tapaturmavakuutus on kaiken perusta. Se on voimassa työ- ja vapaa-aikana, Rouhiainen sanoo. Tapaturmavakuutuksen hinnoittelun perusteena on niin ikään YEL-työtulo ja tehtävän työn laatu.

Henkivakuutus ja terveydestä huolehtiminen

Rouhiaisen mukaan henkivakuutus on myös yrittäjälle ehdoton vapaaehtoinen vakuutus. Henkivakuutukseen kannattaa lisätä turva vakavan sairauden tai pysyvän työkyvyttömyyden varalle.

Lisäksi Rouhiainen suosittelee yrittäjille sairauskuluvakuutusta, vaikka työterveys ei olekaan pakollinen.

– Vakuutuksen ansiosta yrittäjä pääsee nopeasti hoitoon ja hoitokulut korvataan, hän sanoo.

Työnantajana yrityksesi on huolehdittava työnantajavakuutuksista, kuten lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta ja työntekijän eläkevakuutuksesta (TyEL) sekä työntekijän ryhmähenkivakuutuksesta. Itsellesi yrittäjänä voit ottaa vapaaehtoisen henkivakuutuksen.

Suomen Yrittäjien kumppanilla, Fennialla, palvelun ytimessä on FenniaHoitaja, josta neuvoja ja apua saa yhdellä puhelulla.

Toimiala ratkaisee, miten kannattaa varautua

Toimiala vaikuttaa siihen, miten liiketoiminnan riskejä on järkevä kattaa. Sivutoimisen yrittäjän kannattaa myös miettiä liiketoiminnan kokoa suhteessa vakuutusturvan laajuuteen. Joka tapauksessa liiketoiminnan vakuutukset on syytä ottaa jo ennen varsinaisen toiminnan käynnistymistä.

Ensimmäinen keino hallita riskejä on vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Tyypillisimpiä yrityksen vastuuvakuutuksia ovat toiminnan vastuuvakuutus ja tuotevastuuvakuutus. Vakuutus korvaa nimensä mukaisesti yrityksen toiminnasta kolmannelle osapuolelle aiheutuvia vahinkoja. Oikeusturvavakuutus puolestaan korvaa riita-asioissa lakiavun kuluja.

– Yrittäjät tekevät paljon sopimuksia ja siihen liittyvät riskit pitää hallita, Rouhiainen sanoo.

Keskeytys- ja omaisuusvakuutukset

Yritystoiminnan keskeytyminen on yritykselle kriittistä. Yrityksen toimiala vaikuttaa sopivan keskeytysvakuutuksenkin valintaan. Vakuutus korvaa esimerkiksi liiketoiminnan keskeytyksen takia menetettyä katetta tai keskeytyksestä syntyviä ylimääräisiä kuluja.

Yrityksen omaisuusvakuutukset korvaavat puolestaan irtainta omaisuutta ja toimitilalle aiheutunutta vahinkoa. Irtainta omaisuutta voi suojata muun muassa tulipalon, myrskytuhon, ilkivallan, varkauden, tulvan ja epidemian varalta.

Tietoturvavakuutus

Tietoturvasta huolehtiminen on tärkeää kaikilla toimialoilla, sillä virus tai palvelunestohyökkäys voi keskeyttää koko yrityksen toiminnan. Tietoturvavakuutus kattaa kuluja ja vahinkoja, joita syntyy tietojen ja ohjelmistojen palauttamisesta sekä vahingoista kolmansille osapuolille.

Tutustu Fennian vakuutuksiin ja jäsenetuihisi.