11.9.2023 klo 10:00
Uutinen

Yrittäjä Simo Huttunen kehittää Neste Huttusen liiketoimintaa paikallisuus ja kotimaisuus edellä: “Jatkuvaan muutokseen on pakko sopeutua”

Neste Huttunen on Kotkassa sijaitseva monipuolinen liikenneasema, joka tarjoaa asiakkailleen palveluita laidasta laitaan. Kolmannen sukupolven liikenneasemayrittäjä Simo Huttunen on ollut mukana aseman arjessa syntymästään lähtien. Siinä missä asemaliiketoiminta on kasvanut ja kehittynyt, yksi asia on kuitenkin pysynyt samana: yrittäjyys elämäntapana.

– Hyvin harvoin on sellaisia päiviä, etten töihin lähtisi. Välillä mietin onko tämä työtäkään, kun on niin kiva lähteä asemalle. Parasta yrittäjyydessä on vapaus päättää ja tehdä itse, Simo Huttunen sanoo. Haastavinta yrittäjyydessä on Huttusen mukaan se, ettei aika riitä kaikkeen. Nykyään yrittäjän aikaa kuluu yhä enemmän hallinnollisiin tehtäviin.

– Yrittäjyys on minulle elämäntapa. Ukkini aloitti bensakauppiaana vuonna 1970 ja itse aloitin yrittäjänä vuonna 2017. Olen kasvanut yrittäjyyteen ja jo nuorena oppinut työn tekemisen merkityksen, Huttunen kertoo.

Muuttuva toimiala ohjaa liikenneaseman kehittämistä

Yrittäjä Simo Huttunen. Kuva: Scandia Rent.

Asiakkaiden uudenlaiset liikkumistavat ja koronapandemian mukanaan tuomat muutokset ovat ohjanneet asemaliiketoiminnan kehittämistä. Polttoainemyynnin lisäksi Neste Huttusesta löytyy autopesupalvelu, itsepesuhalli, Scandia Rentin auto- ja peräkärryvuokraus, sähköautojen latauspiste sekä lounaskahvio ja keväällä avattu ravintola.

– Vuokrakaluston ja ruokailumahdollisuuksien merkitys liikenneasematoiminnassa on kasvanut. Ihmiset haluavat myös toimia itsenäisemmin. Olemme mahdollistaneet itsepalvelua lisäämällä erilaisia maksutapoja. Pyrimme menemään aina paikallisuus ja kotimaisuus edellä. Kaikki yhteistyökumppanimme ovat kotimaisia, Huttunen kertoo.

– Toimiala muuttuu jatkuvasti. On tärkeää reagoida muutokseen heti, Huttunen jatkaa.

Hyvän asiakaskokemuksen merkitys

Neste Huttusen liikenneasemalla vierailee päivittäin kaikenikäisiä asiakkaita. Paikallisten lisäksi asemalla pysähtyy paljon ohikulkijoita, sillä asema sijaitsee moottoritien varrella. Laadukkaiden palveluiden lisäksi asiakkaiden ystävällinen kohtaaminen saa ihmiset palaamaan asemalle yhä uudelleen.

– Meille jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Pyrimme luomaan jokaiselle asiakkaalle päivän piristyksen ottamalla hänet ystävällisesti vastaan. Arvostamme sitä, että asiakkaat haluavat pysähtyä juuri meidän asemalla, Huttunen summaa.

Nesteen edut Suomen Yrittäjien jäsenille

Yrittäjän arkea sujuvoittaa Nesteen noin 750 asemasta koostuva laaja asemaverkosto ja asiakaslähtöiset palvelumme. Digitaalisen Neste MY Hiilijalanjälki -raportoinnin avulla seuraat polttonesteiden kulutusta sekä uusiutuvien polttoaineiden käytöstä saavutettuja päästövähenemiä. Tuotetilauksia ja -ostoja ajoneuvo- tai maksuvälinekohtaisesti Oma Neste -palvelun avulla.

Nesteen Yrityskortilla ja Suomen Yrittäjien jäsenkortilla alennus polttonesteistä

  • Alennus Neste-asemilta –2,5 snt/l bensiinistä ja dieselistä. Alennus ei koske Express ja Truck-asemia.
  • Raskaan kaluston Truck-verkoston osalta ota yhteyttä yritysmyyntiimme.

Nesteen Yrityskortilla alennus autopesuista

  • Suomen Yrittäjien jäsenet saavat Nesteen autopesuista -15 % alennusta

Neste-asemaverkosto ja maksuvälineet

  • Joustavat maksuvälineet yrityksen tarpeisiin (esim. mobiilimaksu)
  • Helpota yrityksen kirjanpitoa
  • Monipuoliset raportointipalvelut (esim. Neste MY Hiilijalanjälki -palvelu)