7.5.2018 klo 14:55
Uutinen

Yrittäjägallup: Aktiivimallille kritiikkiä – ”Vaikutuksia liian aikaista arvioida”

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muistuttaa, että aktiivimalli ei saamastaan kritiikistä huolimatta ole merkityksetön.

Tänään julkaistun Yrittäjägallupin mukaan suomalaiset pk-yritykset pitävät työttömien aktiivimallia enimmäkseen turhana ja tehottomana.

Yrittäjägallupin tulosten perusteella vuoden alusta voimaan tulleesta aktiivimallista ei ole ollut yrityksille juurikaan hyötyä. Vastaajista 80 prosenttia yrittäjistä vastasi kielteisesti kysymykseen, onko aktiivimallista ollut hyötyä. Omaa kantaansa ei osannut ilmaista 15 prosenttia vastaajista.

Gallupin vastaajista 91 prosenttia ilmoitti, ettei yritys ollut saanut mallin ansiosta yhtäkään työntekijää.

Suomen Yrittäjät selvitytti huhtikuun lopulla markkinatutkimusyritys Kantar TNS:llä pk-yritysten mielipiteitä ja näkemyksiä ajankohtaisista aiheista.

”Ennenaikaista arvioida vaikutuksia”

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen muistuttaa, että gallupin mukaan aktiivimalli on vaikuttanut yli 10 000 työpaikan syntymiseen.

– Kiistaton viesti on, että valtaosa yrityksistä kokee, ettei aktiivimallilla ole ollut mitään vaikutusta työllistymiseen. Sitten on yrittäjiä, jotka kokevat, että aktiivimalli on luonut työpaikkoja.

Pentikäisen mukaan aktiivimalli ei ole merkityksetön, kun puhutaan yksittäisistä työllistämistoimista.

– Vaikka aktiivimalli ei yksistään ratkaise mitään, on väärä tulkinta, että sen vaikutus olisi täysi nolla. Toisaalta on ennenaikaista arvioida, miten hyvin aktiivimalli toimii. Tärkeintä on, että sitä kehitetään. Jos näyttää siltä, että aktiivimallilla ei ole laajemmin merkitystä yrittäjille, pitää miettiä mikä sen jatko on.

Pentikäinen pitää päivänselvänä sitä, että yritysten kasvavaan työvoimapulaan pitää vastata jatkossakin erilaisilla toimenpiteillä kuten koulutuksilla ja työmarkkinauudistuksilla.

– Näiden lisäksi työttömyysturvasta pitää saada kannustava, jotta yritysten kasvu ei tyssäisi siihen, ettei saada osaavaa työvoimaa.

Yrittäjägallupiin vastasi yhteensä 1 055 pk-yritysten edustajaa. Tuloksen virhemarginaali on 3,1 prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

Kuvat: iStockPhoto / Suomen Yrittäjät

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi