1.5.2020 klo 11:25
Uutinen

Yrittäjän kannattaa pyytää apua

Jos vuodenvaihteessa joku olisi sanonut, että parin kuukauden kuluttua elämämme on kuin suoraan scifi-elokuvasta, niin monikaan ei olisi uskonut. Kaikki on tapahtunut todella nopeasti.

Meitä kaikkia ihmisiä tämä pandemia koskee jollakin tapaa. Työni puolesta tietenkin olen läheltä seurannut yritysten ja yrittäjien kamppailua tämän viruksen uhan kourissa ja huoli on suuri.

Ei voi kuin ihailla pienyrittäjiämme, jotka tässä vaikeassa, osin mahdottomassa tilanteessa, jaksavat tsempata ja yrittävät löytää ratkaisuja, miten selvitä kriisin aikana ja sen yli.

Yksin ei tarvirse miettiä selviämistä

Tässä kohtaa haluaisin kuitenkin muistuttaa yrittäjiä, että yksin ei kenenkään tarvitse miettiä selviämistään.

On yrityskummeja, mentoreita, henkisen avun tarjoajia, yrittäjäjärjestö ja paljon muita, jotka ovat kaikki yrittäjien tukena; täytyy vain pyytää apua.

Taloudellisen avun tarjoaminen lähti valtion taholta nopeasti liikkeelle – tosin käytännön tasolla rahanjakaminen ei ole kaikin osin sujunut yhtä mallikkaasti, mutta toivotaan että korjausliikkeet tehdään pikaisesti ja kaikki koronasta kärsineet yrittäjät saavat kipeästi tarvitsemansa taloudellisen tuen nopeasti.

Monilla yrittäjillä on nyt liiketoiminta hiljentynyt pandemian johdosta. Olen ilolla huomannut, että monet ovat jo lähteneet miettimään liiketoimintansa kehittämistä ja pandemian jälkeistä aikaa.

Aika kehittää omaa osaamista

Nyt on aika kehittää omaa osaamistaan, jutella muiden yrittäjien kanssa ja löytää uusia toimintatapoja. Miettiä omat vahvuudet ja mitä puolestaan olisi syytä vahvistaa? Onko jokin osa-alue minkä voisi ostaa yrittäjäkollegalta?

Myös ilmaisia kursseja on paljon tarjolla, mitkä kannattaa käyttää hyväksi. Jos jotain hyvää tästä ajasta täytyy löytää, on se, että se on pakottanut meidät löytämään uusia toimintatapoja; toki sen olisi suonut tulevan jollain vähän armollisemmalla tavalla.

Päällimmäisenä meillä kuitenkin varmasti kaikilla on se toive, että mahdollisimman pian pääsisimme jatkamaan elämää ja liiketoimintaamme entiseen tapaan, entistä ehompana.

Koska virukseen ei ole vielä rokotetta saatavilla, on meidän opeteltava elämään sen kanssa; emme voi kovin kauan enää elää eristyksissä, muuten tuhot ovat liian suuret.

Toivon kaikille erittäin paljon voimia ja jaksamista. Tästäkin selvitään – yhdessä.

Mari Pohjannnimi-Kivi

Vaasan Yrittäjien toiminnanjohtaja

Pohjanmaan Yrityskummien aluekoordinaattori