19.5.2022 klo 10:48
Uutinen

Yrittäjät aiempaa tyytyväisempiä kotikuntansa toimintaan Rannikko-Pohjanmaalla

Yrittäjien Kuntabarometrissä yrittäjät antoivat tunnustusta maakuntamme kunnille. Alueellisessa vertailussa Rannikko-Pohjanmaa oli jaetulla sijalla seitsemän. Mustasaari sai parhaimmat arvosanat ja Vaasa sijoittui hienosti neljänneksi suurimpien kuntien sarjassa.

Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien alueella yrittäjät antoivat kotikunnilleen paremmat arvosanat kautta linjan kaikilla tärkeillä osa-alueilla verrattuna kahden vuoden takaiseen kyselyyn. Erityisesti elinkeinopolitiikan asema kunnissamme on parantunut selvästi, Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Hippi Hovi kertoo iloisena.

Alueella keskiarvo elinkeinopolitiikan kokonaisarvosanasta oli 3,15 asteikolla 1–5. Koko maan arvosana oli 3,08.

– Kunnat tarvitsevat yrittäjiä ja yrittäjät kuntaa. Parhaimmillaan kunnan päätöksillä voidaan poistaa yrittäjyyden esteitä, edistää investointeja sekä houkutella uusia yrityksiä kuntaan. Jos yritykset eivät pärjää, kunnasta lähtee palveluita, työpaikkoja ja verotuloja, toteaa Hovi.

Elinkeinopolitiikan asema kunnassa sai parhaimman arvosanan

Parhaiten kunnat hoitavat elinkeinopolitiikan aseman kunnassa ja toiseksi parhaiten päätöksenteon yrittäjälähtöisyyden. Kolmanneksi parhaalla tolalla on infrastruktuuri.

– On hienoa, että kuntapäättäjät Rannikko-Pohjanmaalla ymmärtävät yrittäjyyden merkityksen. Haluamme panostaa vahvasti kuntien ja yrittäjäjärjestön yhteistyöhön. Vain toimivalla yhteistyöllä molemmat osapuolet voivat menestyä, kertoo Hovi.

Yrityspalveluista tarkemmin kysyttiin, mitkä palvelut yrittäjät kokevat tärkeimmiksi. Kärkeen nousivat sujuvat lupapalvelut, aloittavan yrityksen palvelut ja verkostoituminen.

– Joustavat lupapalvelut ovat kunnan kilpailuvaltteja. Yrittäjämyönteisellä kunnalla on nopeat kaava- ja lupapalvelut sekä yrityksiä tasapuolisesti kohteleva läpinäkyvä ja avoin lupapalveluiden hinnoittelu. Lupapalvelujen hitaus on puolestaan este yritysten kasvulle, jatkaa Hovi.

Tulokset käydään yhdessä kuntien kanssa läpi

Barometrin tulokset ovat tärkeä työkalu. Aluejärjestö suosittelee, että paikalliset yrittäjäyhdistykset käyvät tulokset yhdessä läpi kuntien kanssa ja katsovat, missä on onnistuttu ja mitä kehitettävää löytyy. Tavoitteena on sopia jatkotoimista ja mahdollisista tavoitteista seuraavalle mittausjaksolle vuodelle 2024.

–  Nämä tulokset antavat erinomaiset eväät ja työkalut parantaa entisestään alueemme kuntien toimintaa. Kunnissa on tehty tärkeää työtä yrittäjiemme menestymiseksi. Tätä työtä jatketaan nyt yhdessä näiden tulosten perusteella, sanoo Hovi.

IROResearch kysyi yrittäjiltä Suomen Yrittäjien kuntabarometri -kyselyssä yrittäjien mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta. Kysely tehtiin 1.2.–4.4. Siihen vastasi 9 564 yrittäjää eri puolilta Suomea.

Tutustu kuntakohtaisiin tuloksiin

Lähes 10 000 yrittäjien vastauksien alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset on julkistettu 18.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Vaasassa. Voit tutustua alueellisiin ja kuntakohtaisiin tuloksiin yrittajat.fi/kuntabarometri2022.