15.1.2021 klo 15:41
Uutinen

Yrittäjät ja puolueet yhteistyössä kohti kuntavaaleja

Savon Yrittäjät ja MTK-Pohjois-Savo sekä puolueet ovat sopineet yhteistyöstä kevään kuntavaaleissa. Kumppanien yhteinen tavoite on saada mahdollisimman moni yrittäjä kiinnostumaan kuntavaaliehdokkuudesta.

Ehdokashankinta käy kiivaana aina viime metreille saakka. Ehdokashakemusten viimeinen jättö-päivä on 9.3.2021. Kunnissa tehdään joka päivä yrittäjän arjen kannalta merkittäviä päätöksiä. Siksi valtuustoihin ja lautakuntiin tarvitaan yrittäjien ammattitaitoa ja kokemusta. Yrittäjien asiat tuntevat parhaiten yrittäjät itse. Kunta pärjää juuri niin hyvin kuin sen yrityksetkin pärjäävät.

Savon Yrittäjät, MTK-Pohjois-Savo ja puolueet lupaavat antaa ehdolle lähteville yrittäjille tukensa niin materiaalin, koulutuksen kuin ehdokkaiden viestinnän ja tiedottamisen suhteen.

– Kuntavaalit on järjestömme kevätkauden toiminnan keskeisin asia. Viime vuoden aikana yrittäjät ja kunnat edelleen lähentyivät toisiaan koronan vuoksi. Oli yhteinen vihollinen. Kohtalonyhteytemme lujeni. Lupaamme kaiken tukemme jäsenyrittäjäehdokkaillemme. Haluamme olla Suomen tasolla ykkösiä yrittäjävaltuutettujen määrässä, toteaa Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren.

Savon Yrittäjien kuntavaalivastaava, asiakkuuspäällikkö Mia Simpanen kertoo järjestön tuesta yrittäjille.

-Kuntiin tarvitaan päättäjiä, jotka osaavat päättää. Yrittäjä osaa päättää ja olla tarvittaessa riittävän rohkea. Tuemme jäsenyrittäjäehdokkaitamme järjestämällä ehdokkaille senaattorikoulutusta, tiedotamme ja viestimme ehdokkaista jäsenistöllemme ja verkostoillemme.

Puoluetoimijat toteavat yhdestä suusta:

– Olemme tyytyväisiä, että elinkeinoelämän järjestöt ovat aktiivisia demokratian edistämisessä. Tuntuma on, että yrittäjiä on meille kaikille tullut viime vaaleja enemmän jo tässä vaiheessa ehdolle, josta iloitsemme suuresti. Mutta ilman muuta kaikille puolueille yrittäjäehdokkaita mahtuu vielä mukaan.

– On tärkeää, että maaseudun yrittäjät ovat mukana kunnallisessa päätöksenteossa. Tavoitteenamme on, että jokaisessa kunnassa on ehdokkaina maaseudun yrittäjiä. Tuemme jäsenehdokkaitamme tiedotuksen ja koulutuksen avulla, kertoo MTK-Pohjois-Savon toiminnanjohtaja Jari Kauhanen.

Kuntavaaliehdokkaaksi haluavat yrittäjät voivat ilmoittaa halukkuudestaan suoraan puolueille tai täyttämällä lomakkeen Savon Yrittäjien nettisivujen kautta. Edellisissä kuntavaaleissa yrittäjäehdokkaita eri puolueiden listoilla oli kaikkiaan 330. Pohjois-Savon kuntien valtuustoissa yrittäjiä on tällä hetkellä joka viides valtuutettu.

Lisätietoja:

Savon Yrittäjät
toimitusjohtaja Paula Aikio-Tallgren paula.aikio-tallgren@yrittajat.fi, puh. 044 3680 501
asiakkuuspäällikkö Mia Simpanen mia.simpanen@yrittajat.fi, puh. 044 3680 505

MTK-Pohjois-Savo
toiminnanjohtaja Jari Kauhanen jari.kauhanen@mtk.fi, puh. 040 505 6718
aluepäällikkö Sirpa Lintunen sirpa.lintunen@mtk.fi, puh.044 084 3352

Puolueet/Pohjois-Savo
Keskusta: toiminnanjohtaja Kimmo Valta, kimmo.valta@keskusta.fi, puh. 044 369 9600
Kokoomus: toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Perki-Latvaniemi, eeva-liisa.perki-latvaniemi@kokoomus.fi , puh. 050 567 0170
Kristillisdemokraatit: toiminnanjohtaja Raija Iskanius, raija.iskanius@kd.fi, puh. 050 522 3928
Perussuomalaiset: Mika Oksman, vaalit2021@gmail.com, puh. 041 747 0744
Sosialidemokraatit: toiminnanjohtaja Tuomas Timonen, tuomas.timonen@sdp.fi , p. 0400 990 949
Vasemmisto: toiminnanjohtaja Jaakko Turunen, jaakko.turunen@vasemmistoliitto.fi, puh. 040 638 6007
Vihreät: toiminnanjohtaja Ville Elonheimo, savo-karjala@vihreat.fi, puh. 040 552 4994