15.5.2019 klo 12:02
Uutinen

Yrittäjät: Kuntien tehtävät tulee selkiyttää ja ratkaista julkisten palveluiden rahoitus

Seuraavan hallituksen on tartuttava määrätietoisesti kuntien haasteisiin, joita ovat muun muassa väestön ikääntyminen, kaupungistuminen ja ilmastonmuutos. – Yrittäjyys on osa näiden haasteiden ratkaisua, vinkkaa Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen Kunnallisjohdon seminaarissa Lappeenrannassa.

– Ikääntymisen seurauksena kuntien jo ennestään raskas vastuu sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä kasvaa, jos järjestelmää ei kyetä muuttamaan. Suurin osa Suomen kunnista ei selviä yksin. Siksi tarvitaan vahva alueellinen julkinen järjestäjä ja toimivat yksityiset markkinat, puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo.

Suomen kunnista kaksi kolmasosaa teki tappiollisen tilinpäätöksen. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kunnan väkiluku on vähentynyt kahdessa kolmasosassa kuntia. Muuttoliike suuriin kaupunkeihin ja alueellisiin kasvukeskuksiin jatkuu ennusteiden mukaan. Myös tämä vaatii alueellisen yhteistyön tiivistämistä palveluiden turvaamiseksi.

– Miten kunnat pystyvät vastaamaan velvoitteistaan ja palveluistaan ja miten kuntien erilaistuminen otetaan rahoitusjärjestelmässä huomioon? Tähän kysymykseen on vastattava tällä hallituskaudella, ja valtionosuusjärjestelmän uudistaminen on saatava maaliin, Mäkynen vaatii.

Suomen Yrittäjien mukaan kuntien pitää keskittyä ydintehtäviensä järjestämiseen. Monet tehtävät ovat vaativia sisältäen suunnittelua, tuotantoa, hinnoittelua ja valvontaa.

– Se tarkoittaa, että palveluiden tuottaminen tulisi eriyttää järjestämisestä. Niissä tehtävissä, joissa on jo toimivat markkinat ja useita eri toimijoita, voidaan kuntatuotannosta luopua, Mäkynen toteaa.

– Yrittäjyyden hyödyntäminen on luontevaa aloittaa tukipalveluista kuten kiinteistönhuollossa, ateria- sekä hallintopalveluista, hän jatkaa.

Julkisten palveluiden hinnat läpinäkyviksi

Mäkysen mukaan yrittäjyyttä pitää hyödyntää palvelusetelin avulla julkisen hankinnan sijasta.

– Palvelusetelissä asiakas nousee hallinnon sijaan keskiöön. Niin pitääkin olla. Palveluseteli parantaa asiakkaiden tyytyväisyyttä, markkinoiden toimivuutta sekä yhteisten varojen tehokasta käyttöä. Tämä edellyttää, että palvelusetelin hinta lasketaan oikein ja pätevästi.

Julkisen toimijan pitää pystyä laskemaan oman tuotantonsa kustannukset aidosti ja kaikki kustannuserät huomioiden. Yrittäjien mukaan tähän pitää kannustaa lailla. Avoin vertailu on ainut tapa varmistaa, että yhteisiä verorahoja käytetään vastuullisesti.

– Fiksua on laskea julkisen tuotannon kustannukset oikein ja asettaa palvelunsetelin arvo piirun verran summaa pienemmäksi. Siten saadaan säästöä, ja kilpailu poistaa tehottomuutta, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Suomen Yrittäjistä toteaa.

Suomen Yrittäjät vaatii, että seuraava hallitus antaa kansalaisille subjektiivisen oikeuden palveluseteliin aloittaen sosiaali- ja terveyspalveluista. Oikea hinnoittelu tarvitsee kansallista vetoapua. Kun asiakas haluaa asioida julkisella palveluntarjoajalla, asiointi sinnekin tapahtuisi palvelusetelin kautta.

Kunnallisjohdon seminaarissa koolla yli tuhat kuntavaikuttajaa.
Pohjois-Pohjanmaalta on mukana Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien luottamushenkilöitä, henkilökuntaa ja kunnallisjohtoa.

Suomen Yrittäjien perinteinen kuntatapahtuma Kunnallisjohdon seminaari on parhaillaan koolla Lappeenrannassa. Koolla on yli tuhat kunnan virkamiestä, valtuutettua ja yrittäjää. Edustettuina ovat yli kolme neljäsosaa Suomen kunnista.

Uusi valmennus kunnille

Suomen Yrittäjät lanseeraa seminaarissa uuden Kuntajohdon yrittäjyysvalmennuksen. Se on koulutus, jolla kuntien viranhaltijoiden yrittäjyysymmärrystä lisätään. Viranhaltijoiden yrittäjyyden ymmärrys on elinvoimaisen kunnan menestyksen salaisuus.

Lisätietoja:

Kunnallisjohdon seminaari: https://me.yrittajat.fi/kunnallisjohdon-seminaarihttps://me.yrittajat.fi/kunnallisjohdon-seminaari

Kuntajohdon yrittäjyysvalmennus: https://www.yrittajat.fi/yrittajajarjesto/nain-vaikutamme/kunnat-ja-yrittajyys//a/kuntajohdon-yrittajyysvalmennus

puheenjohtaja Jyrki Mäkynen, Suomen Yrittäjät, p. 0400 364 791, jyrki.makynen @ yrittajat.fi
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen @ yrittajat.fi
kilpailu- ja elinkeinoasioiden päällikkö Satu Grekin, Suomen Yrittäjät, p. 050 550 3488, satu.grekin @ yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 63 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.