29.7.2019 klo 10:03
Uutinen

Yrittäjät mukana jokaisessa seitsemässä hallituksen työryhmässä: ”Tästä se kova työ alkaa”

Suomen Yrittäjät on mukana jokaisessa seitsemässä kolmikantaisessa työryhmässä. Ensimmäisiä tuloksia odotetaan syksyn budjettiriiheen.

Työllisyyden edistämisen ministerityöryhmä kokoontui viime perjantaina ensimmäisen kerran työministeri Timo Harakan johdolla. Kokouksessa päätettiin seitsemästä työryhmästä, jotka valmistelevat toimenpide-ehdotukset hallitusohjelmassa olevien linjausten toteuttamiseksi. Jokaisessa työryhmässä on mukana myös Suomen Yrittäjien edustaja. Työryhmät esittävät toimenpide-ehdotuksiaan syksyn budjettiriiheen.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtajan Mikael Pentikäisen mukaan aika näyttää, löytyykö järjestöiltä työryhmissä riittävästi yhteistä tahtoa.

– Tästä se kova työ alkaa. Työryhmiltä odotetaan merkittäviä tuloksia, jotta selvitään niistä haasteista, joita Suomella on edessä. Yrittäjäjärjestö lähtee tähän työhön etsimään paitsi vaikuttavia, myös hyväksyttäviä ratkaisuja.

Yrittäjät on aikaisemmin valottanut toiveitaan hallitukselle muun muassa Pentikäisen blogikirjoituksessa.

– Työryhmätyöskentelyssä on viisasta katsoa, millä ehdotuksistamme on menestymisen mahdollisuuksia. Sosiaaliturvauudistus on niistä vaikuttavimpia, jos työvoiman ulkopuolelta saadaan sitä kautta lisää ihmisiä työmarkkinoille.

”Päteviä virkamiehiä vetämässä”

Pentikäinen myöntää, että hallituksella on kiire. Taloustilanteen odotetaan heikkenevän ensi vuoden aikana.

– Ensimmäisiä toimenpiteitä odotetaan syksyn budjettiriiheen. Mukana olevat järjestöt tarjoavat omaa toimenpidelistaansa.

Yrittäjät laittaa eri työryhmiin Pentikäisen mukaan ”parasta osaamistaan”.

– Päätämme elokuun alussa, ketkä Yrittäjistä ovat mukana työryhmissä.

Hän kiittelee hallituksen tähänastista työskentelyä.

– Hallitus on edennyt odotetusti. Se tapa, miten työryhmät on organisoitu, vaikuttaa hyvältä. Siellä on päteviä virkamiehiä vetämässä työryhmiä ja keskeiset järjestöt ovat mukana. Olen iloinen, että Yrittäjät on mukana kaikissa työryhmissä. Siltä osin hallitus on toiminut sen mukaan, mitä Säätytalolla sovittiin.

Kuva: Yrittäjät

Pauli Reinikainen

pauli.reinikainen (at) yrittajat.fi