Yrittäjät näkyvämmäksi paikallisesti

Toimitusjohtaja Suvi Hassiselle tärkeää on sekä oman yrityksen että paikallisen yrittäjäyhdistyksen toiminnan kehittäminen.

Ilomantsin Yrittäjät ry:n uutena puheenjohtajana on aloittanut Suvi Hassinen, Hassinen Veljekset Oy:n toimitusjohtaja.

Hassisella on kokemusta paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallituksessa toimimisesta jo useamman vuoden ajalta.

– Puheenjohtajan tehtävä on kiinnostanut minua aina, Hassinen toteaa.

Paikallisyhdistyksen lisäksi Hassisella on tahtoa tutustua Yrittäjien toimintaan maakunnallisesti ja kenties jossain vaiheessa myös valtakunnallisesti.

Ilomantsin Yrittäjien hallituksessa on Hassisen mukaan tänä vuonna hyvä tilanne.

– Saimme hallitukseen lisää porukkaa. Meitä on useammalta eri toimialalta ja myös nuorta väkeä.

Elinvoimaa paikkakunnalle

Uuden puheenjohtajan tavoitteena on tehdä yrittäjäjärjestöä näkyvämmäksi paikkakunnalla.

– Yleensä hallituksen porukka on yhdistyksessä aktiivisinta. Yritämme miettiä, mikä saisi ihmiset liikkeelle ja entistä paremmin mukaan tapahtumiin, Hassinen kertoo.

Ilomantsin Yrittäjät on ollut perinteisesti mukana esimerkiksi syksyisessä Kuutamolla-tapahtumassa.

– Turistit tuovat paikkakunnalle elinvoimaa. Kävijöistä on hyötyä paikallisille yrittäjille ruokakaupasta lähtien, Hassinen tietää.

Lisäksi uuden puheenjohtajan suunnitelmissa on tehostaa paikallisyhdistyksen yhteistyötä sidosryhmien ja kumppaneiden, kuten Ilomantsin kunnan, Business Joensuun ja muiden yrittäjiä ja työllisyyttä tukevien tahojen kanssa.

Perhearkea ja kehitystyötä

Suvi Hassinen, 30, on juuri palannut työelämään vanhempainvapaalta. Perheessä on kaksi alle 3-vuotiasta lasta.

– Kevät on täynnä kiireistä perhearkea ja aikataulujen sovittelua, hän kuvailee.

Hassinen on toiminut Hassinen Veljekset eli HAVEL Oy:n toimitusjohtajana vuodesta 2018 lähtien.

Muovi- ja metallialan yrityksessä on meneillään sukupolvenvaihdos. Omistajina ovat tällä hetkellä sekä yrityksen perustaneet veljekset Seppo ja Timo Hassinen että Sepon lapset Suvi ja Mika Hassinen.

Perheyrityksen jatkaminen ei ole ollut Suvi Hassiselle aina itsestäänselvyys.

– Itse asiassa pitkään oli selvää se, että mitä teenkin, HAVELilla en jatka, Hassinen muistelee.

– Isä nappasi minut mukaansa messuille tulkiksi, kun olin vähän alle 18-vuotias. Silloin sain nähdä myös markkinointi- ja myyntipuolen – että yritys on jotain muutakin kuin metallipaja. Siitä kipinä sitten lähti.

Hassinen on opiskellut ammattikorkeakoulussa kansainvälistä liiketaloutta. Toimitusjohtajana hänen tavoitteensa on nykyaikaistaa ja kasvattaa yritystä, ja sitä kautta saada palkattua lisää väkeä. Tällä hetkellä yritys työllistää yhteensä 14 henkilöä.

HAVEL Oy valmistaa erilaisia tuotteita raskaan teollisuuden käyttöön. Noin puolet yrityksen myynnistä menee ulkomaille.

Teksti: Katariina Vartiainen

Kuvat: Suvi Hassinen