Eero Kunnas on toiminut joogayrittäjä Henriikka Konkin yrityskummina parin vuoden ajan. – Eero on läsnä silloin kun tarvitsen häntä. Hän valaa uskoa tulevaisuuteen vaikeina aikoina, Konki sanoo.

Yrityskummin ja yrittäjän välinen luottamus kaiken ytimessä – ”Muuten en voi auttaa ketään” 

Yrityskummi Eero Kunnas on auttanut yrittäjä Henriikka Konkia eteenpäin haastavissa tilanteissa.

– Yhteinen arvomaailma ja kyky tuoda ihmisen parhaat sekä tarvittavat ominaisuudet esiin. 

Muun muassa näillä sanoin tapahtuma- ja hyvinvointialan yrittäjä Henriikka Konki kuvailee Yrityskumminsa Eero “Epa” Kunnaksen parhaita puolia. Muutamia vuosia kestänyt yrityskummisuhde on muodostunut Konkin kannalta tärkeäksi ihmissuhteeksi. 

– Epa on ollut tukenani ja esittänyt oikeat kysymykset yritystoimintani käännekohdissa, Konki toteaa.  

Noin kaksi vuotta sitten Konki oli ensimmäisen kerran vaikean paikan edessä. Tilanne sen aikaisen yrityksen ja yhtiökumppanin kanssa oli haastava, eikä selkeää tietä ulos tilanteesta ollut näköpiirissä. Vastikään Turkuun takaisin muuttanut yrittäjä haki vertaistukea liikunta-alan yrittäjien Facebook-ryhmästä, jonka kautta hän tutustui Varsinais-Suomen Nuorten Yrittäjien toimintaan ja sitä kautta Yrityskummien palveluihin. 

Lähes siltä istumalta Konki päätyi hakemaan itselleen yrityskummia, joka osaisi auttaa hankalassa tilanteessa. Vuorokauden sisällä ensimmäisestä yhteydenotosta oli Henriikka saanut jo itselleen kummin. 

– Ensimmäiset tapaamisemme olivat minulle jopa epämukavia, sillä Epa pakotti minut olemaan rehellinen itselleni ja asetti eteeni oleellisimmat kysymykset. Lopulta, kun pystyin hyväksymään asiat sekä olemaan rehellinen, myös asiat alkoivat selkiytyä. Sen jälkeen pystyin myös jälleen nukkumaan yöni levollisesti, Konki sanoo.  

Syväluotaavan itsetutkiskelun ja tilannearvion jälkeen Konki päätyi jatkamaan yrittäjyyttä itsenäisesti ja ottamaan askeleen kohti yksinyrittäjyyttä. 

Menot ja tulot tasapainoon 

Pitkänlinjan yrittäjä ja kokenut yrityskummi Eero Kunnas näkee Henriikassa paljon potentiaalia. 

– Kokemukseni mukaan yrittäjästä näkee melko nopeasti, onko henkilöstä ylipäänsä yrittäjäksi. Henriikalla riittää pitkäjänteisyyttä, intohimoa sekä palavaa halua tehdä asioita. Ei riitä pelkästään hyvä liikeidea, vaan täytyy omata myös vahvuutta epäonnistua ja senkin jälkeen uskoa omaan tekemiseen, Epa toteaa.  

Kaikista tärkeimmäksi yrittäjän ominaisuudeksi Epa nimeää kuitenkin kyvyn asettaa menot ja tulot tasapainoon. Kunnaksen mukaan tämä on myös yksi todennäköisimmistä syistä, miksi yritys lopettaa ensimmäisen kolmen vuoden sisällä. 

– Usein yrittäjillä on ylioptimistisia laskelmia ja odotuksia. On myös tärkeää kartoittaa kasvun ja ansainnan aidot mahdollisuudet. Eli jos ansan virittää hyvin, tulisi tulla myös ansaintaa. Eli saalista täytyy tulla, kuvailee Kunnas.  

Uskoa tulevaan 

Korona-aika toi eteen monenlaisia yllätyksiä, jotka mutkistivat Konkin uutta yksinyrittäjyyden matkaa jo heti alkumetreillä. Vuosi sitten tammikuussa tapahtunut viimeinen koronasulku aiheutti monelle liikunta- ja tapahtuma-alalla toimivalle yritykselle merkittäviä haasteita. Myös Konki joutui perumaan keväälle suunniteltuja tapahtumia. 

–  Viime tammikuu oli yksi yritystoimintani käännekohdista, sillä usko oli todella koetuksella. Tuolloin tapasimme jälleen Epan kanssa ja hän muistutti minua yrittäjyyden pitkäjänteisyydestä ja siitä, että nousut ja laskut kuuluvat asiaan, sanoo Konki.  

Tapaamisen ja keskustelun myötä Yrityskummi-Epa onnistui luomaan uskoa Henriikkaan ja siihen, että maailman avautuessa ihmiset lähtisivät innoissaan mukaan tapahtumiin.  

– Niinpä päädyin lyömään kalenteriin useita joogaretriittejä tulevalle vuodelle, vaikka tuolloin olikin vaikea uskoa, että tulisin pärjäämään. Loppujen lopuksi järjestin viime vuoden aikana 8 retriittiä ja onnistuin kasvattamaan yritykseni liiketoimintaa merkittävästi, Konki toteaa.  

Luottamus kaiken a ja o 

Tällä hetkellä viittä yrittäjää ohjaava Kunnas pitää tärkeänä, että ”kummilasten” määrä pysyy koko ajan kohtuullisena ja että yrittäjältä löytyy myös itseltään aktiivisuutta yhteistyön suhteen.  

– Moni alkuvaiheen yrittäjä ei malta pysähtyä hetkeksi keskustelemaan ja vaihtamaan ajatuksia, vaikka niistä voisi olla hyötyä niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Tavoitteenani on, että jokaisen tapaamisen jälkeen yrittäjälle jäisi mukaan jotakin pohdittavaa ja eteenpäin jalostettavaa. 

Loppujen lopuksi auttamisen ja yhteistyön mielekkyyden edellytyksenä on yrityskummin ja yrittäjän välinen luottamus.  

– Välillämme täytyy olla äärettömän hyvä keskinäinen luottamus. Muuten en voi auttaa ketään, sanoo Epa.  

Inkeri Sundberg