Aki Junnila ja Soile-Maria Linnemäki kertoivat kiertotalousesimerkkejä omista yrityksistään Uudenmaan Yrittäjien Kiertotalouswebinaarissa
1.6.2022 klo 12:56
Uutinen

Yritysten kiertotalousratkaisuja: Vaatepuu kasvattaa vaatteiden käyttöastetta

Soile-Maria Linnemäki on maailmanparantaja, jonka toimiala on yksi merkittävimmistä ympäristön kuormittajista. Yrityksessään Linnemäki kehittää kestävämpää toimintatapaa käyttää vaatteita. Sen kulmakivi on vaatteiden mahdollisimman suuri käyttöaste.

Katso Soile-Marie Linnakosken puheenvuoro Uudenmaan Yrittäjien Kiertotalouswebinaarien ensimmäisestä jaksosta Kiertotalouden ABC. Puheenvuoro alkaa kohdasta 21.50

Vaatelainaamo Vaatepuun perustaja ja yrittäjä Soile-Maria Linnemäki kertoo, että hän on aina halunnut tehdä merkityksellisiä asioita ja toimia mahdollisimman kestävästi, että maailmamme säilyy myös tuleville sukupolville.

Tekstiili- ja vaatetusala on merkittävä saastuttaja ja päästöjen aiheuttaja. Erityisesti pikamuoti on usein ongelmallista. Vaatteiden käyttökertojen jäädessä vähäisiksi vaatteen valmistukseen käytettäviä raaka-aineista ja energiasta aiheutuu turhaa haittaa ympäristölle ja raaka-aineita menee hukkaan.

– Tekstiili- ja vaatetusalan päästöt vähenisivät lähes puolella, jos me saataisiin jokaisen vaatteen käyttökerrat kaksinkertaistettua, ja tästä on kysymys liiketoiminnassani, Linnemäki kertoo.

Linnemäki on kehittänyt yritykseensä useamman tukijalan mallin. Vaatelainaamon lisäksi Vaatepuuhun kuuluu second hand -myymälä, vastuullinen vaatekauppa, korjaus- ja muokkauspalvelu ja työpajoja ja kursseja sekä jakavat stailausta ja inspiraatiota.

Vaatepuu on ikään kuin vaatekirjasto tai vaatteiden Spotify. Inspiroivia ja edustavia vaatteita käytetään palveluna oman, kestävän vaatekapin ohessa.

– Kestävä pukeutuminen rakentuu monesta eri palasesta, Linnemäki sanoo.

Vaatepuu toimii vaatetusalalla myös linkkinä kuluttajien ja tuottajien välillä. Se tuottaa dataa vaatteiden ja materiaalien valmistajille ja vaikuttaa myös sitä kautta kestävyyttä tuottaviin ratkaisuihin.

Vaatepuutarhurin vinkit kiertotalousratkaisujen kehittämiseen yrittäjille:

1. Kehitä palveluita päätuotteen ympärille. Anna vaihtoehtoja.

2. Etsi kumppanuuksia. Kiertotalous on yhteistyötä

3. Aloita työ nyt. Koska kohta on ihan pakko.

Katso myös:

Hyvinkään Sähkö auttaa asiakkaitaan energiatehokkuuden parantamisessa

Sitran Kiertotalouden käsikirja

Kiertotalouden kiinnostavimmat 2.1 -yrityslista

Seuraavat Kiertotalousaiheiset webinaarit 8.6. ja 15.6.

Kati Liikanen