Ihminen ei opi itsestään, oppimiseen on panostettava
Väitetään, että iso osa oppimisesta tapahtuu työssä ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Monissa yrityksissä ja organisaatioissa luotetaankin kanadalaisen tutkijan Allen…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Väitetään, että iso osa oppimisesta tapahtuu työssä ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Monissa yrityksissä ja organisaatioissa luotetaankin kanadalaisen tutkijan Allen…
Eduskunnan käsittelyssä oleva esitys kuluttajansuojalain lakimuutoksista on aiheuttanut huolta yrittäjissä siitä, helpotetaanko kuluttajien mahdollisuuksia saada palveluita ilmaiseksi epäasiallisin keinoin. Esimerkiksi…
EU:n lainsäädäntöelimet ovat saaneet valmiiksi direktiivin riittävistä vähimmäispalkoista. Useimmissa EU-maissa vähimmäispalkat perustuvat lakiin. Suomi on yksi harvoista EU-maista, joissa lakisääteistä…
Yrityksen perustaminen tai oman toiminnan laajentaminen ulkomaille saattaa monelle tuntua mahdottomalta ajatukselta. Eikä mikään ihme, sillä Suomesta maailmalle lähtemisestä puhutaan…
Tällä hetkellä on käynnissä Suomen Yrittäjien tulevien luottamushenkilöiden kesken vaalikampanjat. Hallituksen puheenjohtajan paikasta meitä on kisaamassa kolme kandidaattia. Olen nostanut…
Meidän on syytä ottaa sekä julkinen että yksityinen omistus syyniin. Muutoksia tarvitaan molemmissa.
Yrityksen saneerausta koskeva laki säädettiin 1990-luvun lamavuosina ja on ollut voimassa tätä kirjoitettaessa kolmisenkymmentä vuotta. Saneerauksen haasteeksi on koettu se,…
Pitkään jatkuneet korkeat energian hinnat ovat haaste etenkin energiaintensiiviselle teollisuudelle ja kuljetusalalle. Kun samaan aikaan yritykset ottavat aiempaa enemmän vastuuta…
Viime aikoina tietoturva – tai sen puute – on puhuttanut paljon myös yrittäjäkentässä, ja meiltä on pyydetty usein apua oman…
Hyvinvointialueet ottavat vastuun sosiaali- ja terveyspalveluista sekä pelastustoimesta ensi vuoden alussa. Työ hyvinvointialueiden rakentamiseksi on kovassa vauhdissa joka puolella Suomea.…