Yrittäjät kokeilee Etelä-Karjalassa uutta tapaa työterveyspalveluiden hankkimiseen
Yrittäjäjärjestön jäsen voi jatkossa järjestää työterveyshuoltonsa yksinkertaisemmin.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Yrittäjäjärjestön jäsen voi jatkossa järjestää työterveyshuoltonsa yksinkertaisemmin.
Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaari järjestetään keväällä 2019 Holiday Club Saimaalla Lappeenrannassa. Tapahtuma kerää Lappeenrantaan noin tuhat vaikuttajaa.
Etelä-Karjalan Yrittäjät yhdessä Suomen Yrittäjien, Savitaipaleen kunnan ja Saimaan Ammattikorkeakoulun kanssa järjestää Savitaipaleella Olkkolan Hovissa 3.5.2018 yrittäjätilaisuuden, jossa esitellään uusia…
Etelä-Karjalassa myytäväksi ilmoitettujen yritysten lukumäärä on vuoden 2018 ensimmäisellä neljänneksellä kasvanut 9% verrattuna vuoden 2017 viimeiseen neljännekseen.
Elisan kanssa tehtävä yhteistyö näkyy tänäkin vuonna jäsenille tarjottujen etujen ja digi-teemaisten koulutusten muodossa.
Etelä-Karjalan Yrittäjien 75-vuotisjuhla huipentui lauantai-iltana Holiday Club Saimaalla Yrittäjä-palkintojen jakoon.
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdanneodotukset jatkuvat edelleen hyvinä, sillä niistä 43 prosenttia arvioi suhdanteiden paranevan seuraavien 12 kuukauden aikana. Etelä-Karjalassa…
Etelä-Karjalan Yrittäjien 75-vuotisjuhla huipentui lauantai-iltana Holiday Club Saimaalla Yrittäjä-palkintojen jakoon.
Vimpelin, Mustasaaren, Kemin ja Porin Yrittäjät palkittiin Suomen Yrittäjien vuoden 2017 parhaina paikallisyhdistyksinä. Vuoden 2017 toimialajärjestö on Lääkäripalveluyritykset. Uusissa palkintokategorioissa…
- Lakko-oikeus kuuluu vapaaseen yhteiskuntaan. Mutta miksi yrittäjien ja yritysten pitää kärsiä siitä, kun mieltä osoitetaan poliittisessa lakossa maan hallitusta…