Lasse Saarenpää ja Laten Kone Oy maakunnallinen vuoden nuori yrittäjä
Tänä vuonna maakunnallisena nuorena yrittäjänä palkittiin 34-vuotias Lasse Saarenpää, joka aloitti yritystoiminnan jo kaksikymmentä vuotta sitten. Laten Kone Oy toimii…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Tänä vuonna maakunnallisena nuorena yrittäjänä palkittiin 34-vuotias Lasse Saarenpää, joka aloitti yritystoiminnan jo kaksikymmentä vuotta sitten. Laten Kone Oy toimii…
Hallituksellamme on huoli vähäisestä palveluseteliyrittäjyyden määrästä kunnissa. Hallituksen lausunnossa esitetään, että kuntapäättäjien aika on nyt huolehtia paikallisten sote-alan pk-yritysten toimintaedellytysten…
Kirjoitusvuorossa blogissamme on yritysvalmennuspäällikkö Mikko Lilja Kuortaneen Urheiluopistolta.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien hallitus valitsi kokouksessaan 22.2.2017 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtajaksi Heikki Risikon. Risikko aloittaa tehtävässään 18.4.2017.
Kevään pk-yritybarometrin tulosten mukaan Etelä-Pohjanmaan alueella suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku oli kevään pk-barometrissa 23, kun vastaava luku syksyllä 2016 oli 18.…
Tänään julkistettiin syksyn Pk-barometrin tulokset. Pk-yrittäjät ovat toiveikkaita suhdanteiden kehittymisestä. Etelä-Pohjanmaan alueella suhdannenäkymiä kuvaavan saldoluvun kehitys (18 %) on jatkunut…
Pk-yrityksille suunnatusta kampanjasta 100 hyvää Suomesta äänestyksessä mukana oli kaksitoista eteläpohjalaista yritystä. Yleisölle suunnattu äänestys yllätti järjestäjät eikä järjestelmät pysyneet…
Blogimme kirjoittajaringissä on laaja joukko asiantuntijoita, joiden blogikirjoitusten aiheet koskettavat aina yrittäjää.
Grow Up High Schoolin seminaarisarjan viidennen seminaarin aiheena oli digitalisaatio, josta puhumassa olivat Googlen ja Vincitin ja Elisan edustajat.