Kansainvälinen kehitysrahoitus on myös suomalaisten PK-yritysten ulottuvilla
Maailmalla olisi rahaa tarjolla aktiivisille yrittäjille, patistaa jyväskyläläinen kehitysekonomisti Kaj Björk.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Maailmalla olisi rahaa tarjolla aktiivisille yrittäjille, patistaa jyväskyläläinen kehitysekonomisti Kaj Björk.
Suhdannenäkymät Keski-Suomen pk-yrityksillä ovat edelleen heikentyneet. Oman liikevaihdon arvioidaan kuitenkin kasvavan. Keskisuomalaisten pk-yritysten yleinen suhdannenäkymä on valtakunnallisen keskiarvon tasolla. Arviot…
Vaikuttaminen on aina yhteistyötä. Työtä tehdään jatkuvasti ja pitkäjänteisesti toimiston, luottamushenkilöiden, jäsenistön sekä sidosryhmien joukolla vaihtelevissa olosuhteissa. Keski-Suomen Yrittäjät on…
Verokannustimella rohkaistaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä investoimaan tutkimus- ja kehittämistoimintaan.
Tuore Keski-Suomen Aikajana kertoo pysäyttäviä lukuja keskisuomalaisten yritysten alkuvuoden tilanteesta suhteessa muiden alueiden yrityksiin. Yritystemme yhteenlaskettu liikevaihto onneksi jatkoi vahvassa…
Turun Yrittäjien säätiö myöntää Turun Yrittäjien jäsenille stipendejä yrittäjän ammatilliseen kehittymiseen ja yrityksen toiminnan kehittämiseen tähtäävään koulutukseen sekä tällaiseen koulutukseen…
Suhdannenäkymät Keski-Suomen pk-yrityksillä ovat edelleen heikentyneet. Oman liikevaihdon arvioidaan kuitenkin kasvavan, työvoimaa palkataan lisää ja rahoitukselle on tarvetta, kertoo syksyn…
Ensimmäisessä vaiheessa ohjelmaan otetaan noin 10 osallistujaa Suomesta. Hakuaikaa tuelle on 31.8.2022 asti.
Monien ennusteiden mukaan olisimme menossa taantumaa kohti syksyllä ja ensi vuonna. Taantumaennusteita ei kannata voimakkaasti markkinoida, koska ne tahtovat toteuttaa…
Korona-aika lähes kolminkertaisti yritystukien määrän. Suurin osa tuesta kohdistui palvelualalle.